Categories Gay-hieronta

Bb homoseksuaaliseen kalu penis lävistys

Mun mielestä karvat on jokaisen ihminen OMA asia, eikä kenenkään, ei miehen eikä naisen tarvitse olla toisen muokattava, eikä seksikkyys eikä seksi ole karvoista kiinni.

Mun mielestä ihminen on kaunis ja seksikäs ihan muista syistä, ja jokainen saa todella käydä hallissa ja tehdä karvoilleen mitä haluaa. Mun mielestä muoti ja trendi joka liitetään seksiin ja ihmisen sukupuolielimiin, intiimialueeseen on kuvottava, koska muoti ja pinnallisuus ei sinne kuulu. Seksi on jotain ihan muuta. Tai mulle se on. Pinnalliset karvojen tuijottajat, suuntaan ja toiseen, voi mun puolesta nussia toisiaan ja suorittaa siellä sängyssä, jakaa vaikka palkintoja toisilleen sitten.

No, tosin sähän sanoit, että normaalit ei kommentoi ja siis, sä et ole normaali. Okei, nyt mä ymmärrän. On se hyvä, että itselleen saa vahvistusta ainakin mollaamalla toisia. Itse oon sheivannu jo vuotiaasta ekoja kertoja. Sillon se tosin oli aika kiihottavaa. Nyt kun olen 25 niin eipä tuo paljon hetkauta suuntaan tai toiseen.

Ihan samalla suihkukäynnillä ajan aina, kun ajan sääri- ja kainalokarvatkin. Ei kai kukaan nykyään halua miltään karhulta näyttää!! Myös minä olen ajellut itseni posliiniksi 14 vuotiaasta saakka eli viimeiset 12 vuotta. Kyllä jotkut tuijottaa, varsinkin silloin nuorempana, mutta miehet tykkää. Mua rupes panettamaan, kun noin paljon puhuttu posliineista.

Sori vaan mun on mentävä nyt, palataan kohta asiaaaaah Niin, mutta että sunkin pitää kuitenkin repiä itsetuntosi karvattomuuteen haukkumalla karvallisia karhuiksi? Et sitten taidakaan ihan olla sinut asian kanssa, vai onko asia yleisesti tapanasi, että vain sinä olet kaunis ja sinun kauneuskäsityksesi oikea, ja muut ovat "karhuja" joilta kukaan ei halua varmaan enää näyttää? Kyllä kuule osa ihmisistä haluaa olla ihan luonnollisia, omia itsejään, mutta että kivat sulle, kun jaoit mielipiteesi, saako sua nyt haukkua broileripilluksi, lapsipornoksi ja teeskentelijäksi?

Vai siis puhuitko muuten vaan itsestäsi ja luulet, että kun sä näytät karhulta oletkin aika karvainen tapaus sitten että muutkin näyttää luonnollisina karhuilta? Sulla on niin valtava karvoitus, että käy turkista, niin luulet että muillakin on? Ja melkokarvanen tapaus olet Tytöt saavuttavat sukukypsyyden keskimäärin vuotiaina ja pojat 13,5-vuotiaina. Häpykarvat ovat merkki sukukypsyydestä, joten suurimmalla osalla vuotiaista tytöistä on jo varsin tuuhea karvoitus, joskin pienemmällä alueella kuin vanhoilla mummoilla.

Karvat alkavat kuitenkin kasvaa jo hyvän aikaa ennen sukukypsyyden saavuttamista. Kainalokarvat sen sijaan ilmaantuvat vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Sitten ollaan niin haukkumassa muita haiseviksi ja karvoja rumiksi ja vaikka mitä, mutta hävettää mennä uimahalliin???! Kyllä on vitun outo maailma, kun ei voi mitään olla, kun aina on väärin. En nyt tarkoita sua just yksin, tuli vaan mieleen tästäkin, mutta Joo, kyllä, suurimmalla osalla naisista on ainakin kiitorata edelleen, ja karvoja on, ne kuuluu tavallaan aikuiselle.

Kyllä, varmaan joku kattoo, mutta jos sä ittes takia sen teet, niin mitä sitten? Mun mielestä posliini ei sovi kenellekään aikuiselle, mutta olen aina hyväksynyt, että makuja on monia.

Kaikki miehet ei tykkää siitä, jotkut miehet tykkää. Joittenkin mielestä se on muotia, bb-talon tyrkkynaisilla kaikilla on kuulemma posliini ja sen se mullekin mieleen tuo: No, sellasta se on, kaikkia ei voi miellyttää ja se sun on vaan hyväksyttävä. Miten voi edes miettiä Ketä varten sä oikein elät, karvoja myöten? Ennen tätä poslarimuotia olen aina siistinyt alapääkarvani, ettei kesällä pilkistä uikkareiden reunoista.

Samoin kainalokarvani olen ajellut, koska pidän useimmiten toppeja ja muita hihattomia paitoja. Olen vähitellen ajellut karvojani enemissä määrin. Jossain välissä mulla oli kiitis, mutta lopulta ajoin kaikki, enkä tosiaankaan voisi ajatellakkaan enää kasvattavani mitään kunnon pehkoa.

Itse pidän tästä mallistosta ja niin tykkää miehenikin, vaikka ensin vähän vieroksui. Ei tämä ole yhtään sen ihmeellisempää, kuin kainalokarvojen ajokaan.

Toisen kautta eihän miehenkään kuulu olla kalju. Vauvat ovat kaljuja useimmiten. Kirjoitit, että aikuisella kuuluu olla karvareuhka alapäässä, niin sitten kuuluis olla kainaloidenkin luomut. Itse olen käynyt gynellä posliinina, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Jokainen pitäköön karvansa ja hiuksensa aivan niin, kuin itseltä parhaalta tuntuu: Kyllä siellä nykyään paljon muitakin poslareita on sekaan vaan: Minäkin olen joskus ajellut sen jälkeen kun vuosia sitten leikkauksen takia hoitaja leikkasi karvoitusta ja jätti kesken, otti toiselta puolelta vain.

Ajelun voi suorittaa toisiltaan, jolloin sen saa tehtyä paremmin jos malttaa. Näyttäisi yleistyneen ainakin alastonrannoilla seurattuna. MUlla ei ole koskaan kasvanut karvoja kuin vain ohuelti ja nekin vähät vaaleita, heikosti näkyviä. Ennen hävetti käydä uimahallissa, mutta nytkun poslarit yleistyneet en erotu joukosta. Jotenka rohkeasti harrastamaan uintia tai silmäilemään muiden alakertoja Saa rauhassa käydä uimahallissa ilman, että kanssauimarit tuijottavat alapäähän, kuten siellä naistenpuolella ilmeisesti on tapana.

Ainakaan itse en ole huomannut, että kukaan uros olisi kiinnittänyt huomiotaan omaan posliiniin alakertaani. Mut mun mieheni onkin mies eikä mikään teinipoika. Meillä seksikkyys lähtee jostain ihan muusta ku karvoista.

Mitä vitun karvapoliiseja täällä piisaa. Eipä oo tullu mieleen arvostella ihmisiä karvojen eikä minkään muunkaan ominaisuuden perustella. Ja ei karvat tee ihmisestä yhtään likasempaa mikäli muistaa käydä pesulla. Ja jollei äijän mielestä karvatussu kelpaa ni äijä vaihtoon. Ei tulis mieleenikään ajella ylä- tai alapäätä sen mukaan mitä äijä sanoo. Eikä tulis mieleenikään moittia miestä karvoituksesta. Meidän seksihetket on ainakin sen verran kiimasia ettei paljon kiinnosta karvoja miettiä.

Ja olis se kamalaa kun joutuis omaa vartaloaan häpeen sellasena kun se on. Mun puolesta kaikki vitun karvapoliisit voi ryömiä takas sinne karvattomaan koloonsa mistä on tänne tullukin. On ihmisillä tänä päivänä "tosi ongelmat", kun sukupuolielinten karvoituksesta käydään tällaista kiihkeätä keskustelua. Poslarit haukkuvat karvallisia vanhanaikaisiksi karvatuheroiksi ja karvalliset poslareita pornosta vaikutteita saaneiksi.

Sehän on niinkuin sanotaan, että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä Taitaakin olla niin, että se on jotenkin kiihottavaa seurata siellä uimahallissa toisten naisten jalkoväliä, miltä siellä näyttää. En tiedä, lieneekö se naisilla yleisempää, mutta tuskin, kyllä miehetkin katsovat myös vaivihkaa muiden miesten jalkoväliä, mutta enemmänkin sen toisen kaverin vehkeen kokoa kuin sitä, onko se karvallinen vai ilman karvoja!

Naisella se pimpin ihanuus on piilossa, mutta miehillä selkeästi näkyvillä: Kiihkeimmät poslarin puolustajat vaikuttavat olevan nuorempaa polvea, jotka leimaavat karvallisia pimppejä omien mittapuidensa mukaan ja ehkä vähän vanhemmilla on toisenlainen kanta tuohon karva-asiaan, mutta kyllä se pimppi miehelle maistuu aina makealle: Annetaan niiden karvojen olla rauhassa - ollaan naisia ja miehiä - karvoista tai karvattomuudesta viis!

Tällainen keskustelu on aivan tyhjänpäiväistä höpinää ja aikamme pinnallisuudesta kertovaa!! Olen ollut monesti posliinina uimahallissa ja kylpylässä. Ei siinä mitään juttua nykyään enää ole, muutama mummo on joskus kattonut ilmeellä "ai jaa", mutta ei sen ihmeempää. Eiköhän palata luvulle ja anneta kaikkien kukkien kukkia: Itte karvattomana ja karvatupsukoiden tuijotettavana olen ollut viimeksi noin 5v sitten. Nykyään ainoat tuijottajat on puolisokeat mummelit jotka nekin vaan tuijottavat kaikkia ja kaikkea minkä suinkin aisteillaan vielä huomaavat.

Vaikka siis tuntuisi, että tuijotetaan niin ei kukaan ole tullut koskaan mitään ainakaan mulle mainitsemaan ja on niitä karvattomia nykyään jo muitakin.

Toisekseen lääkäreiltä ym hoitohenkilökunnalta ei ainakaan täällä eteläisessä Suomessa tule mitään kommentteja eikä ihmetyksestä aiheutuneita ilmeitä. Eläkää tavallanne ja antakaa toisillekkin elintilaa, karvoilla tai ilman: Itse kyllä annan edes vähän kasvaa ennen lääkärille tai uimahalliin menoa. Ettei ole ihan paljas. Samaa itsekin miettinyt ja näin teen, etten herätä liikaa huomiota. Monesti kun tota miettinyt, niin huomannut itse että eipä sitä tule toisten naisten jalkovälejä tuijotettua ja karvojen ajelu on muutenkin aika yleistä, joten tuskin sitä kukaan järkyttyneenä katsoo, mutta itse en tykkää että tollaisissa tapauksissa alapää on täysin esillä.

Eli annan kasvaa muutaman päivän. Menin 5 vuotiaan tyttäreni kanssa uimahallin saunaan ja hän näki noin 30 vuotiaan naïsen posliinina. Tyttäreni sanoi kovalla äänellä: Äiti, tolla tätillä ei oo yhtään karvoja, miksi? Hirmu kuhmu keskellä päätä.. Olen vajaa 4 kymppinen mies ja pitänyt alapääni hyvin siistinä partahöylän kanssa.

Uimahallissa ei häiritse muuten kuin suihkussa jotkut vanhat äijät saattaa ruveta kyyläämään. Pahin tapaus oli kun olin 3 v tyttäreni kanssa uimahallissa. Joo olisin sen jotenkin vielä kestänyt, mutta se rupes kylmänrauhallisesti hiljalleen vetelemään edestakasin pientä lerppaa piliään. Yritin saada tyttäreni huomion pysymään pesutouhuissa, ettei vaan huomaisi mitään. Lähdettiin nopeasti paikalta, poislähtiessäni vielä vilkaisin äijää, sillä oli jo kulli täydessä ojennuksessa ja runkkasi ihan häpeilemättä!

En voinut siinä tyttären kanssa puuttua asiaan heti. Onneksi tyttäreni ei huomannut mitään. En tiedä mitkä oli äijän perversiot, mutta kyllä pisti vituttamaan.

Ei lasten nähden helvetti soikoon, eikä kyllä muutenkaan!!! Poislähtiessäni ilmoitin hallin respassa äijästä, mutta eivät olleet kuulemma saaneet kiinni. Olis tarkemmin ajateltuna pitänyt soittaa heti poliisit, mutta kun sitä oli silloin lievästi sanottuna aika järkyttynyt toimimaan järkevästi.

On uimahalli reissut sen jälkeen jääneet aika vähiin! Minulta loppui kans uimahalli käynnit kokonaan. Eräänä päivänä jäi luppoaikaa tuntien väliin ja ajattelin käydä uimahallissa saunomassa päivän paskat pois, ja mennä viimeiselle tunnille saunanraikkaana. Uimahallista löytyi myös höyrysauna jota ei oman kaupungin uimahallissa ole. Päätin tietenkin testata sen löylyt. Jonkin aikaa istuttuani saunaan tuli arviolta v mies.

Hän aloitti keskustelun kehumalla kroppaani, että oletpas lihaksikas. Arvasin heti mistä on kysymys ja mietin milloin olisi sopiva hetki häipyä. Lähdin sitten hiipimään kohti ovea kun tunsin sormen työntyvän kohti persereikääni. Silloin pistin juoksuksi ja ilman suihkua vedin pukuhuoneessa vaatteet hikien päälle ja häivyin äkkiä paikalta. Olin sen verran järkyttynyt että en pystynyt jäämään uimahalliin selvittämään asiaa.

Kuitenkaan uimahalliin en mene enää ikinä missään enkä suosittele ainakaan lapsiperheille miestenpuolta. Ei sen pitäisi ainakaan minun mielestä sitä tarkoita, että jos pitää urheilemalla itsestään huolta ja trimmaa pehkot, on automaattisesti homo. Eikä se oikeuta ahdisteleman toisia tuolla tavalla. Jos vielä joskus joudun vastaavaan tilanteeseen en jäädy enää samalla tavalla vaan annan kyllä pataan samantien. Luin yhtenä iltana näitä karvaviestejä ja sanon vain, että kukin olkoon sellainen kuin on.

Olen joskus siistinyt miehistä alakertakarvoitusta hygieniasyistä eikä kukaan ole uimahallissa tuijottanut. Ajelkoon karvansa ne ketkä tykkää ja olkoon ajamatta ne ketkä haluaa. Ei viitsi aiheuttaa turhaa mielipahaa. Ovatko sitten poslininaiset lesboja jos posliinimiehiin liitetään homous.

Itse olen hetero, olen seurustellut nykyisen naisen kanssa jo 4,5v. Mielipiteistähän ei voi kiistellä , mun mielestä sievästi siistitty karvoitus on äärettömän seksikäs. Minkä näkönen nyt aikuisella naisella on posliini jos olet synnyttäny ja masu roikkuu ja on raskausarpia pillun huulissaki asti. Ei varmaan kovin seksyä ei. Itse en tykkää jos partnerini on ajanut karvat kokonaan pois , sänki tekee kasvaessaan sitten kipeää ja hinkkaa klitoriksen haavoille.

Kertokaapa miehet millaiset pikkupöksyt on kiihottavimmat? Olen myös vahvasti sitä mieltä että seksikkyys tulee sisältä ja sen näkee jo siitä kuinka kävelet ja liikutat kroppaasi. Äly on seksikästä miehessä ja se että tietää mitä haluaa ja kertoo sen.

Itse käyn uimassa kertaa viikossa iltaisin töiden jälkeen, jolloin suurin osa uimassa kävijöistä on nimenomaan ei-eläkeläisikäistä. Hyvin harvalla naisella on kokonaan posliini, mutta siistittyä alapäätä löytyy kyllä siten, että nimenomaan bikinirajoja on siistitty, ettei tursua karvaa uikkarin reunoista. Minusta alapääkarvoitus ei ole koskaan suuseksin este. Tarkoituksenahan on nuolla klitorista, ei karvaisia ulompia häpyhuulia!!!

Ennen suuseksiä tietysti käydään pesulla olipa sitten karvat tai ei. Ehkä tää on ikäpolvikysymys. Itse en sheivaa, koska iho menee näppylöille ja sellainen kalju näppyläinen pimpero ei tosiaankaan ole kovin sexy.

Olimme mieheni kanssa pari yötä Vuokatin Katinkulta kylpylässä. Siellä oli yllätys se "saunamaailma" jossa miehet ja naiset sekaisin allas ja saunatiloissa. Hieman arvelutti sinne mennä kun olen täysin posliini. Kuitenkin pian huomasin että hyvin harvalla naisella olikaan karvoja alapäässä. Sitten olikin hyvin vapautunut olo siellä. Savusaunassa ulkotiloissa ei myöskään sallittu uikkareita ja sama havainto sielläkin.

Oon ollut posliinina uimahallissa ja kylpylässä eikä siinä mitään hämmentävää. Muutama vanhempi nainen on hämmästellyt toki sanomatta mitään. En vaan viitti pitää posliinina kun tulee se inhottava sänki. No eipä juurikaan ole nykyään kovinkaan erikoista jos uimahallissa näkyy karvansa ajanut nainen, ihmettelen vaan tätä keskustelun tulvaa aiheesta. Jo kuuskyt mimmi Nuorempi nies käy mun saunavuorolla kun en kerkiä, kerran menin kun kerkesin ja nolostuin aluksi kun katso mun posliinia.

Löylyssä huomasin kun katseli, nostin jalan lauteille haarat levällään. Nuorella rupes heti seisoo vaikka yritti peitellä, sitten tuli harrastettua seksiä nuoren kanssa kun halus posliinia. Itellä on välillä posliini ja välillä vähän enemmän karvaa.

Nykyään kummun päällä pidän karvat kun tulee näppyjä ja ruman näköinen se on. Mies ei valita mistään karvamuodosta, joskus mainitsee että sänki pistelee.

Jokaisen oma asiahan se on, vaikka ei sitä tiedä mitenkä se toinen vaihtoehto mukavalle tuntuu kun kokeilee. Ja miehellä on täyskarvoitus, ei haittaa suuseksissä eikä missään muussakaan.

Pitäköön karvansa jos niissä viihtyy ja hyvälle tuntuvat, sehän on se pääasia: Katinkullassa käyneenä miehenä sanoisin että naisilla kauneinta on jättää pieni kiitorata jäljelle. Saunamaailmassa näytti olevan naisia joilla rehotti valtoimenaan toisen ääripäähän eli aina puhtaisiin posliiniin. Tärkeintä mielestäni on ajaa häpy puhtaaksi ja siistiä yläpuoli lyhyeksi. No se hiveli ainakin miehistäni silmääni kaikin eniten.

Itse ajan hiusleikkurilla muutaman millin pituiseksi koko vartalon, paitsi selkäpuolta. Peniksen juuren ja kivespussin ajelen pari kertaa viikossa ja takapuolen karvat poistan teipillä. Vaimo ajelee häpyään säännöllisesti, mutta keskelle jättää tupsun. On mukavampaa nuolla ajeltua pillua, ei jää karvoja suuhun. Ja naisen on mukavampi nuolla kiveksiä kun on sileä pussi. Myös kondomin käyttö helpottuu kun karvat ei joudu väliin. Kyllä uimahallissa näkyy nykyisin paljon miehiä, jotka pitävät karvat kurissa.

Ei siihen kiinnitä paljon huomiota. Pimppikarvojen sheivaamista voi mielestäni verrata miesten parranajoon. Yksi tykkää täysparrasta, toinen pelkistä viiksistä ja kolmas parrattomasta. Näin yksinkertaista se on ja ihan yhtä yksinkertaista se on pimppikarvojen osalta. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta ja kolmas kolmannesta. Erona on lähinnä ettei miesten parrankasvu ole omiaan kirvoittamaan yhtä kiihkeitä keskusteluja puolesta ja vastaan. En vielä koskaan ole törmännyt netissä käytäviin keskusteluihin, joissa suurin laumoin ja kovin äänin kehotettaisiin itselle täysin tuntemattomia miehiä joko kasvattamaan tai ajelemaan parrat.

Myös lääkärikäyntien osalta analogian tekeminen miesten parrankasvuun on helppoa. Omiin kokemuksiini nojautuen rohkenen myös väittää, etteivät ihmisten mielipiteet karvoja vastaan tai niiden puolesta ole todellisuudessa niin mustavalkoisia kuin esim. Ihmisen seksuaaliseen viehättävyyteen kuitenkin vaikuttaa niin moni asia. No koulussa kuvataidetunnilla oli kerran todella rohkea alastonmalli: Hän oli hieman rehevämpi malli joten mitään kamelinvarvasta ei onneksi näkynyt, mutta päältä oli kaikki poissa.

Olemme poikakaverini kanssa usein hämmästelleet näiden palstojen keskusteluja karvoituksista tai niiden puutteen yleisyydestä. Käymme samaa lukiota ja on melko yksinkertaista todeta mikä tilanne on.

Muijista noin puolet on poslareita, ainakin ne jotka seurustelevat, jätkät kun haluu nuolla paljasta! Siistimistä esiintyy muillakin aina kun mennään just uimaan tai on jotkin bileet tulossa. Nykyään myös monet jätkät haluu ajella paljaaks tai ainakin sistiä tosi lyhyeks, monesti brassaillekseen kavereille tai sitten saadakseen muijat ottaan suihin. Teen alapään ajeluita ja myös värjään niitä, monet asiakkaani ovat tuota pelänneet, mutta jälkikäteen kun keskustellut niin aivan turhaan.

Toki jos pimpsaasi koristaa tiikerikuvioitu tupsu, niin saahan se monasti huomiota: Nykyään ajellut ja jopa täysin alastomat alapäät yleistyvät kovaa vauhtia niin mieheillä, kuin naisillakin. Missäpäin tuollainen kauneussalonki sijaitsee, olisko pk-seudulla? Kyllä, Helsingissä ja sovittaessa mahd. Tarkoitukseni olisi syksyllä laajentaa Tampereen suunnalle tätä toiminta mallia.

En tee siis esim. Uimahalleissa on usein omat suihkut, pukuhuoneet ja saunat miehille ja naisille, ja yleisellä osastolla käytetään lähes joka hallissa ns uima-asua joka peittää kullin ja perseen joten karvattomuus ei sieltä näy. Suurin osa, ylivoimaisesti eniten oli poslareita. Minusta tää o ihan normaalia.

Turha edes keskustella moisesta. Tuntuu hyvältä naisen karvoitus kullin yläosaa vasten. En kiistä posliinin maittavuuttakaan. En tiedä mutta kukin tykkää eri asioista toiset posliinista toiset karvapehkoista,minä pidän posliinista ja olen jo aikamies. Heh vaikka se etenkin miehen kohdalla vaikuttaakin homojen puuhalta ei se karvojen ajelu ole niin kummallinen. Ei ne karvat tai karvojen puute näytä mitään mitä ei muilla miehillä tai naisilla ole tai ole jo nähnyt.

Itse ajelen karvat enkä ole kylläkään hirveän paljoa tuijottelua nähnyt, rohkeasti vain posliini kerhoon mukaan. Posliini kalu tai posliini pillu on kaunis asia eikä sitä sovi karvapeitteellä piilotella jossei halua: Kävin taas tänään uimahallissa täysin posliinina.

Vaikka olen jo 50 kukaan ei ole kertaakaan katsonut mitenkään kieroon tai paheksuvasti. Tänään en edes ollut ainoa aikuinen jolla karvoja ei ollut. Kaikki vaan rohkeasti mukaan. Oon ajellu kaikki pois jo yli 15 vuotta,koska pidän karvoitusta epähygieenisenä. Oon käyny monet kerrat uimahallissa ja lääkärissä ja sekasaunassakin.

Azkabanin vanki Harry Potter: Sormuksen ritarit x Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia x Taru Sormusten Herrasta: D Joo, kyllä olen Lintsannut: Mitä, eikö muka lasketa? D Saa sinut hymyilemään: D Johtu tosin enemmänkin välimatkasta kuin mistään muusta: D Varmaan puoliin kysymyksistä vastasin Katja.. D Ei se tosin haittaa.. Ilkka, Pete vai Katri? Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua? Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi? Minkä laulun sanat menee näin: No ei, emt Oletko ikinä jäänyt luokallesi: Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: Kuka on paras ystäväsi: Oletko koskaan hakannut ketään: Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa: Vietätkö paljon aikaa internetissä: Onko sinulla sosiaalista elämää: Jos on, niin minkä merkkinen: Oletko koskaan saanut potkuja töistä: Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: Ei mun tosin tarvi miettiä tollasia..

Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: Mainitse yksi huono puolesi: Menisitkö naimisiin rahan takia: Kirjoittavatko ihmiset aina nimesi väärin?

Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa? Kuinka vanha haluaisit olla? Ei tässä mikään kiire ole: Elätkö elämääsi juuri nyt? Onko sinulla pahoja tapoja? Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi? Tykkäätkö viettää aikaa yksin? Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä? Oletko muiden mielestä kaunis? Tajuavatko muut sinut aina väärin?

D Mutta tulen vielä olemaan. Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää? Kenen luona olit viimeksi? Joka sai sinut kuumaksi? Jonka kannsa katsoit elokuvan?

Kysymyksiin vastataan biisien nimillä tai sanoilla. Oletko nainen vai mies? Mitä jotkut ihmiset ajattelevat sinusta?

Kuvaile mitä haluaisit olla. Ja muutama viisauden sana. Machine Oli ihan pakko: Moonsorrow - Kylän Päässä 7. Dream Theater - As I Am 8. Mitä kaikkea olet syönyt tänään?

Ei paista juuri nyt 5. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? Oletko Elijah Wood - fani? Milloin söit viimeksi pizzaa? Eilen, Atrian valmispizza Minkä merkkinen tietokoneesi on? Oletko koskaan pelannut mölkkyä? Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä?

Tuuleeko ulkona juuri nyt? Oletko koskaan käynyt Amerikassa? Katsoitko Big Brother -sarjaa? Mikä maa on mielestäsi paras? Haluan käydä useammassa maassa ennen moiseen kysymykseen vastaamista Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? En pitänyt, myin pois Kuinka monta siskoa sinulla on? Mikä eläin olisit, jos saisit valita? Milloin kävit viimeksi suihkussa? Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän?

Sanotaan vaikka Roope Latvala Onko teillä kotona sauna? Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? Oletko koskaan meinannut hukkua? Vähän vaille 9 Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? Tänään tai eilen, ei voi muistaa:

.

Bb homoseksuaaliseen kalu penis lävistys

: Bb homoseksuaaliseen kalu penis lävistys

ILMAINEN SEKSIELOKUVA HOMOSEKSUAALISEEN ESCORT SERVICE TALLINN Energiahalli lahti gay nussi vaimoani
Paljaita gay kaluja sexi tarinat Eturauhas orgasmi täydellinen suihinotto gay
Bb homoseksuaaliseen kalu penis lävistys Poslarit haukkuvat karvallisia vanhanaikaisiksi karvatuheroiksi ja karvalliset poslareita pornosta vaikutteita saaneiksi. Oletko koskaan karannut kotoa? Montako serkkua sinulla on? On ihmisillä tänä päivänä "tosi ongelmat", kun sukupuolielinten karvoituksesta käydään tällaista kiihkeätä keskustelua. Normaalit homo peppu orgasmi kuvakasa eivät tuijota, saati sitten kommentoi toisten ihmisten ulkonäköä. Ja voihan nainen sinne jalkoväliin syötiksi laittaa vanhan karvahatun, jos se saa innostamaan! Mutta sen voin sanoa että kyllä naiset tykkää.

Homo kuinka saada mies ejakuloimaan ilmaista seksi videoita

Joskus posliini kiihottaa, kun taas toisinaan siistitty karvoituskin saa syttymään. Kiihkeimmät poslarin puolustajat vaikuttavat olevan nuorempaa polvea, jotka leimaavat karvallisia pimppejä omien mittapuidensa mukaan ja ehkä vähän vanhemmilla on toisenlainen kanta tuohon karva-asiaan, mutta kyllä se pimppi miehelle maistuu aina makealle: Iän kanssa ei mitään tekemistä ajeleeko 12w vai 80w pillunsa posliiniksi. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? Joissakin yhteyksissä kyllä Kannattaa mennä, että äitikin ymmärtäisi siivota alakertansa. Mitä mieltä olet edm.