Categories Gay-hieronta

Ei homoseksuaaliseen seksiä miesten siveysvyö

Kaikki miehet ja naiset eivät tietenkään nauti siitä, että anaaliin jotain työnnetään, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Tuskinpa kukaan on voinut olla kuulematta kirjasta ja sen pohjalta tehdystä elokuvasta nimeltä Fifty Shades of Grey. Kirjoja on myyty miljoonia kappaleita ja leffateatterit ovat olleet täynnä katsojia, joten lienee selvää, että BDSM kiinnostaa monia.

Kirjat ja leffahan myyvät pirun hyvin, vaikka ne eivät mitä ilmeisimminkään ole erinomaisia tai edes hyviä… Erään arvion mukaan seksiakti juustoraastimenkin kanssa on kivempaa. Käytän mieluummin rahani ja vähäisen vapaa-aikani johonkin parempaan. Ja hihaton kirjoittelikin jo arvion leffasta tänne blogiin!

BDSM kiinnostaa monia ihmisiä ainakin fantasiatasolla ja erilaisia siihen liittyviä seksileluja löytyykin varmasti yhä useampien kaapeista, kun Fifty Shades on ollut pinnalla.

Seksivälineliikkeet ovat tietysti myyneet piiskoja ja muita aiheeseen liittyviä tuotteita jo aiemminkin, mutta jopa Anttilan verkkokauppa otti jokin aika sitten BDSM-välineitä valikoimaansa.

En oikein ymmärrä kyseistä ajatusta. Kyseessähän oli Starter Kit, ei mikään ammattidominan paketti. Eli eikö makuuhuoneissa voi harrastaa kyseisen aihepiirin leikkejä kevyessä muodossa vaniljaseksin lisämausteena? Tietenkin voi ja on harrastettu jo kauan ennen tätä 50 Shades -innostustakin.

Ehkä halpispiiska ei kestä vaativaa piiskausta tai anna tarpeeksi kipua asiaan vihkiytyneelle, mutta riittää silti hyvin niille, jotka tällaisen paketin päättävät ostaa. Sitten jos siltä näyttää myöhemmin, voi aina hankkia leluja lisää…. Fifty Shades of Greytä on kritisoitu esimerkiksi sellaisesta mielikuvasta, että sadomasokismi ym. BDSM-touhut olisivat vain jotain mielenhäiriöisten puuhailua. Olisihan toki hienoa, jos tehtäisiin massoihin vetoava elokuva, jossa sadomasokismia kuvattaisiin normaalien tasapainoisten ihmisten nautintonta.

Jos olet käynyt katsomassa Fifty Shades of Grey -leffan tai olet lukenut kirjat, mikä siihen oli syynä? Kiinnostiko bdsm vai halusitko vain tietää, mistä kaikki puhuvat? Vai olitko harrastanut tällaisia leikkejä jo aiemminkin? Jos tämän aihepiirin lelut kiinnostavat, mutta et ole vielä innostunut sellaisia shoppailemaan, kannattaa seurailla tätä blogia, sillä vinkkaan joistakin leluista tulevassa merkinnässä.

Usein kirjoitusasu on nimenomaan D isolla ja s pienellä, jotta roolit on helpompi erottaa toisistaan esimerkiksi foorumi- ja chat-yhteyksissä.

Samaa kirjoitustapaa saatetaan soveltaa nimiin ja joskus myös verbeihin:. Esimerkissä dominoiva osapuoli, tässä tapauksessa Isäntä, kirjoitetaan isolla, ja alistuva osapuoli, tässä pikkulutka, pienellä, minkä lisäksi verbit kirjoitetaan vastaavasti isolla tai pienellä alkukirjaimella.

Kun kyse on molempien tekemisestä, käytetään yhtäaikaa sekä isoa että pientä alkukirjainta. Verbien alkukirjainerottelua tosin näkee kohtalaisen harvoin, mikä näin henkilökohtaisena mielipiteenäni on vain hyvä asia. Kyllä se valta-asetelma tulee vähemmälläkin selväksi. Mutta ne dominointi ja alistuminen. Jälleen kerran kaikki tapahtuu suostumuksella, eikä ketään pakoteta alistumaan tai alistamaan haluamattaan. Mutta kuten viimeksi kirjoitin, siihenkin on poikkeuksia.

Kuten jo listastakin näkyy, määrittely on hankalaa, koska dynamiikkoja on yhtä monta kuin harrastajiakin. Missään ei sanota, etteikö cuckold jonka naispuolinen vastine on muuten cuckquean voisi käskeä vaimoaan käymään vieraissa ja kääntää asetelmaa päälaelleen.

Tai littlegirl voi olla itsepäinen, hemmoteltu lapsi, joka vie daddya kuin pässiä narussa. Mahdollisuuksia on jälleen lähes rajattomasti. Omistaja saattaa kurittaa orjaansa ihan vain omaa sadistisuuttaan sadismista lisää osassa 3 , daddy voi rangaista pikkuistaan, joka on ollut tuhma, hotwife saattaa laittaa miehensä siveysvyöhön pitääkseen tämän alttiimpana palvelemaan ja tottelemaan. Toisille kurinpito on ns. Rangaistus voi olla piiskaamista, nurkassa seisomista, unohtuneen tehtävän suorittamista toistuvasti, julkista nolaamista, melkein mitä vaan.

Kertovat, että se yksi tyyppi töissä nauttii vallan tunteesta, jonka saa käskyttäessään ranskalaiseen hörhelömekkoon pukeutunutta sisäkkösubiaan. Sub itse puolestaan nauttii suuresti siitä, kun saa luovuttaa päätäntävallan ja totella käskyjä sen enempää miettimättä. Naapurin Isännän vessalutka rakastaa nöyryytystä saadessaan kultaisen suihkun päälleen. Tuo kaveri tuolla saa suurimmat kicksinsä kumppaninsa vieraissa käymisestä, ja kumppaninsa puolestaan pitää siitä että saa vaihtelua seksielämäänsä uusien kumppanien muodossa.

Ja se suostumuksen rikkominen, mutta silti kaikkien osapuolten suostumuksella, tunnetaan usein nimikkeellä consensual nonconsent. Osapuolet sopivat yhdessä etukäteen, että alistuva kumppani voi vastustella, kieltää ja anella, mutta mikään näistä ei estä dominoivaa jatkamasta sitä mitä on tekemässä.

Turvasana tai -ele on edelleen käytössä, mutta suostumuksen aktiivinen ilmaiseminen loistaa kokonaan poissaolollaan. Dominoiva osapuoli jatkaa niin kauan kuin haluaa, vastusteluista huolimatta, mutta lopulta kyse on kuitenkin suostumuksella tapahtuvasta rajojen rikkomisesta. Kaikki ulkoiset tunnusmerkit väkivallalle tai raiskaukselle täyttyvät, mutta osallistujat tietävät kaiken olevan sovittua ja se riittää.

Male submission — Fantasy vs Reality. Valitettavasti minulla ei ole kokemusta tai edes fantasioita asiaan liittyen en koe kiihottavana sitä, että estäisin mieheni masturbointia edes leikkimielellä , mutta tässä pienen googletuksen perusteella tietoa ja linkkejä.

Jos joku lukijoista näitä leikkejä harrastelee, niin kommenteissa sana on vapaa! Alun perin siveysvöitä käytettiin esimerkiksi varmistamaan naisen uskollisuuus tai neitsyenä pysyminen. Myöhemmin niillä on pyritty estämään myös lasten itsetyydytystä ja raiskauksia. Nykypäivänä jotkut käyttävät siveysvöitä osana seksileikkejä: Jälkimmäisessä tapauksessa on tietenkin tärkeää, että siveysvyössä on sopivat aukot vessassa käymistä ja pesemistä varten.

Varsinkin naisilla hygienian ylläpitämisen luulen olevan aika hankalaa siveysvyön kanssa…. Siveysvöitä löytyy seksikauppojen valikoimista monenlaisia, esimerkiksi miehille Kaalimadossa Metal Wörx -niminen n.

Keskustelupalstojen perusteella suosittu malli pidempiaikaiseen käyttöön on varsinkin nuo CB: Kuten aina seksileikeissä, näissäkin suhteen molemmat osapuolet ovat mukana vapaaehtoisesti. Alistuvasta osapuolesta on ehkä hyvin miellyttävää, että avaimet ovat vain kumppanilla, joka on mahdollisesti pitkänkin matkan päässä, mutta ainakin itse suosittelisin hätätapauksia varten pitämään vara-avaimen saatavilla.

BDSM-leikkeihin siveysvyöt sopivat varmaankin hyvin, sillä niillähän on helppoa alistaa toista. Nainen voi pistää miehen tyydyttämään hänet vaikkapa suuseksillä, kun mies joutuu kärsimään siveysvyö päällään. Toki leikki toimii toisinkin päin, mutta miehelle tilanne lienee tukalampi, kun vyö pyrkii estämään erektion. Päivitetty linkkejä, sillä monet eivät enää toimineet.

Lisätty linkki Kurittajattaren blogiin. Aiheet Poimintoja sisällöstä Gallupit. Meillä on kaksi strap-onia; tässä niistä ensimmäiseksi hankittu. Kerro omia kokemuksiasi sträppäreistä! Sitten jos siltä näyttää myöhemmin, voi aina hankkia leluja lisää… Fifty Shades of Greytä on kritisoitu esimerkiksi sellaisesta mielikuvasta, että sadomasokismi ym. Samaa kirjoitustapaa saatetaan soveltaa nimiin ja joskus myös verbeihin: Jos nykyistä lainsäädäntötilannetta halutaan selkeyttää, poistaa "näyttöongelma", helpottaa poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa ja vähentää Suomen houkuttelevuutta ihmiskaupan kohdemaana, aikuisten vapaaehtoista maksullista seksiä pitää kriminalisoida mahdollisimman vähän ja dekriminalisoida mahdollisimman paljon.

Moralisoinnin ja symboloinnion sijasta pitäisi pohtia, mikä olisi paras mahdollinen muoto ja paikka seksin myynnille kaikkien osapuolten kannalta. Miten seksityö pitäisi yhteiskunnassa pyrkiä järjestämään että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän ongelmia, haitaa ja häiriötä kenellekään. Miten puuttua kohdennetusti , rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaisesti täsmällisellä ja ja rajatulla sääntelylllä , oikeasuhtaisuhtaisesti todellisiin käytännön ja eettisiin ongelmiin, miten edistetään parhaiten sekä seksinmyyjien että ostajien ihmis- ja perusoikeuksia ja vähennetään turvallisuus- ja terveysriskejä.

Östergrenin mielestä silloin kun kahden aikuisen ihmisen välisiä vapaaehtoisia toimia ruvetaan häpeäleimaamaan ja kriminalisoimaan, täytyy ottaa askel taaksepäin ja harkita uudelleen niitä kieroonkasvaneita mekanismeja, jotka tekevät tälläisen kriminalisoinnin mahdolliseksi.

Nykylainsäädäntö lähtee virheellisesti siitä, että vapaaehtoista maksullista seksiä ei ole ja että kaikki maksullinen seksi on sosiaalinen ym.

Tämä on johtanut nykyiseen lainsäädännölliseen vääristymään, joka ei vastaa todellisuutta. Monet varsinaiset ongelmat eivät johdukaan seksin myymisestä sinänsä, vaan nykyisestä "hyvää tarkoittavasta" moraalisesta lainsäädännöstä, joka on johtanut seksialan puolilaittomaan tilanteeseen, seksin myyjien ja ostajien heikkoon yhteiskunnalliseen ja oikeudelliseen asemaan ja stigamatisoitumiseen. Meidän pitäisi siirtyä luvulle, ja tuulettaa juutalaiskristillisiä siveys- ja prostituutiokäsityksiä, vanhentuneita paikkaansapitämättömiä mielikuvia, ajatuksia ja myyttejä että kaikki prostituutio olisi nykyajan orjakauppaa ja että seksinmyyjillä ei olisi omaa päätösvaltaa jne.

Ottaa ensin kaksi askelta taaksepäin, harkita uudelleen kapeaa abolitionistista näkökulmaa maksulliseen seksiin, ja ottaa sitten kokonaan uusi askel eteenpäin kokonaan uuteen suuntaan. Maksulliseen seksiin liittyvä lainsäädäntö, sekä myyjän että ostajan tilanne, tulisikin päivittää, harkita ja selkiyttää kokonaan puhtaalta pöydältä uudestaan, jo pelkästään kansalaisten oikeusturvan ja ihmis- ja perusoikeuksien kannalta. Kriminalisoinnin ja myös laillistamisen sijasta lähtökohtana ja lähestymistapana voisi olla dekriminalisaatio.

Dekriminalisaatio tarkoittaa lähestymistapaa, joka ottaa lähtökohdaksi seksityötä tekevien ihmis- ja perusoikeudet. Dekriminalisaatio tarkoittaa aikuisten molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen perustuvan kaupallisen seksin poistamista rikoslain piiristä ja sen lähestymistä sosiaalisena kysymyksenä.

Tällöin resursseja voidaan keskittää todellisten rikosten kuten ihmiskaupan, törkeän parituksen torjuntaan. Lainsäädännöstä pitäisi purkaa kaikki kohdat, jotka kriminalisoivat aikuisten vapaaehtoista maksullista seksiä. Seksialaa pitäisi kohdella samalla tavalla kuin muitakin aloja ja asioita, puuttua mahdollisiin todellisiin ongelmiin ja epäkohtiin kohdennetusti samalla tavalla kuin muillakin aloilla ja muissakin ilmiöissä ja asioissa.

Mallia ei aina tarvitse ottaa Ruotsista eikä Ruotsin virheitä tarvitse aina toistaa kun tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Suomen ei tarvitsi ottaa mallia myöskään Saksasta, vaan Suomi voisi toimia omalla tavallaan ja ottaa parhaat puolet eri maiden lainsäädännöstä. Ihmiskaupan ja törkeän parituksen pitää tietenkin olla itsestäänselvästi kriminalisoituja. Vuonna lainmuutoksessa rikoslain paritus säädöksiin lisätty törkeä paritus oli juuri oikeansuuntainen muutos, koska se kohdentaa paritusrikollisuuden tutkintaa juuri sellaiseen paritukseen, joka on myös seksinmyyjien kannalta ongelmallista.

Törkeän paritukseen liittyviä rangaistuksia voisi vaikka koventaa. Seksipalvelujen oston ala-ikäisiltä pitää olla myös kielletty.

Sen sijaan yksityistiloissa tapahtuvan aikuisten vapaaehtoisen seksuaalipalveluja koskevan sopimussuhteen kummankaan osapuolen toiminnan kriminalisoinnille ei ole mitään hyväksyttävää tarvetta, perustetta, velvoitetta, ei mistään kansainvälisestä sopimuksesta eikä mistään muustakaan syystä. Ja pelkästään täyskielto sille, että joku antaa korvauksen seksistä, on käsitteellisesti ja perusteluiltaan virheellinen ja täysin väärä lähtökohta.

Tällainen säännös ei helpota vaan ainoastaan vaikeuttaa poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen toimintaa. Eikä se helpota seuraa etsivää ihmistäkään.

Pelkästään jo oston kriminalisoinnin asymmerisyys ja epäjohdonmukaisuus vain osto kielletty, myynti ei aiheuttaa uusia ongelmatilanteita niin myyjän kuin ostajankin ihmis- ja perusoikeuksien, yhdenvertaisuuden lain edessä ja oikeusturvan kannalta.

Rikosoikeus on tarkoitettu äärimmäiseksi keinoksi. Täyskiellosta on enemmän haittaa kun hyötyä, sitä ei pitäisi käyttää pelkästään syntilistana moraalisen kannan julkituomiseen. Lähtökohta Suomen tilanteessa voisi olla seksin myyminen itsenäisenä ammatinharjoittajana. Lisäksi kaikki toimet, jotka vahvistavat seksityöntekijän oikeuksia ja autonomiaa.

Nykyisen parituslain mukaan kaikki yhteistyö seksin myyjän kanssa ja myyjän avustaminen on rikollista, rikokseksi määritellään toimintaa, jotka ovat millä tahansa muulla alalla aivan tavallisia ja joiden kriminalisoimiselle ei pitäisi olla perusteita, kuten toimitilojen vuokraaminen, yhteystietojen välittäminen ja ilman pakottamista ja väkivaltaa toimiminen seksipalvelujen myyjän agentina tai managerina.

Paritus sanana on vähän samanlainen kuin ihmiskauppa, ihmiset usein mieltävät kaiken parituksen pakottamiseksi ja väkivallaksi, vaikka osa parituksesta on toimintaa, jota edes myyjät itse eivät miellä paritukseksi. Esim Saksassa jne, missä bordellit ovat laillisia, tälläista parituslakia ei ole, sen sijaan törkeä paritus tai vastaava on kriminalisoitu, koska siihen liittyy pakottamista, kaltoinkohtelua jne.

Ulkomaalaislain pykälä, jonka mukaan pelkkä epäily seksin myynnistä riittää perusteeksi käännyttämiselle, pitäisi poistaa seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi. Se jopa suosii ihmiskauppaa, lisää parittajien ja hyötyjien valtaa. Käännytyksen pelossa seksityöntekijät eivät uskalla turvautua ongelmatilanteissa poliisin apuun, vaan heidän on haettava turvaa esim.

Ne, jotka saavat porttikiellon, tulevat takaisin väärillä papereilla. Koska he ovat ilman oikeita dokumentteja maassa, he eivät voi pyytää tässäkään tilanteessa apua viranomaisilta. Täten rikolliseksi määritellyn toiminnan välttely johtaa tässäkin peitetoimintaan. Lisäksi paritusoikeudenkäynnissä ulkomaalainen seksinmyyjä ei voi todistaa parittajaansa vastaan ilman, että hänet karkotetaan tai palautetaan ulkomaalaislain perusteella Suomesta.

Käännytyspykälä pitäisi poistaa myös siksi, että sitä käytetään ainoastaan naisiin. Kuka tahansa nainen voidaan käännyttää, liian monta kondomipakettia laukussa riittää perusteeksi. Käänytyspykälä ei ole myöskään juurikaan vähentänyt seksinmyyjien määrää. Nykyinen symbolinen rajattu oston kieltolaki, joka kieltää oston ihmiskaupan ja parituksen kohteelta voisi jäädä, jos edellä esitetyt muutokset tehtäisiin lainsäädäntöön?

Saksassa, jossa bordellin pitäminen on sallittua, seksuaalisen ihmiskaupan ja törkeän parituksen paritus, johon liittyy pakottamista lisäksi ostaminen ihmiskaupan ja törkeän parituksen uhrilta on kielletty.

Toisaalta sen myös voisi purkaa, laki on tavallaan tarpeeton, koska meillä on jo muu seksuaalinen hyväksikäyttö- ja raiskauslainsäädäntö, jonka perusteella ostaja voitaisiin tuomita, jos hän ostaa seksiä tietäen, että myyjä on parituksen tai ihmiskaupan kohde. Seksin myynti ja osto julkisella paikalla on Suomessa hyvin minimaalinen ilmiö riippumatta siitä mitä aika ajoin lehtikirjoituksissa kaduilla tapahtuvan seksityön lisääntymisestä tai vähentymisestä kirjoitetaan.

Pro-tukipisteen tietojen mukaan lisääntymistä ei ole kentällä edes havaittu. Käytännössä sitä tapahtuu vain Helsingissä muutamassa ravintolassa. Ruotsissa panikoiduttiin Tukholmassa ja Göteborgissa narkomaanien katuprostituutiosta ja Norjassa panikoiduttiin Oslossa tapahtuvasta Nigerialaisten katuprostituutiosta ja pitkälti sen takia ilmiöön on yritetty puuttua seksin oston täyskiellolla.

Katukaupan suuruus on Ruotsissa ja Norjassa aivan toista luokka kuin muutamassa Helsingin ravintolassa. Seksin myynnin ja oston aiheuttamiin mahdollisiin järjestyshäiriöihin julkisella paikalla voidaan puuttua kohdennetusti, jos niin halutaan jo nyt voimassa olevalla järjestyslailla, erillistä täyskieltoa siihen ei tarvita. Nollatoleranssiin ei millään lainsäädännöllä päästä, mutta kahdessa pääkaupungin ravintolassa mahdollista järjestyshäiriöitä aiheuttava seksin osto ja myynti saadaan kuriin, jos poliisi hoitaa sille kuuluvan järjestyksenpitovelvollisuutensa ja anniskelulupaviranomaiset anniskelulupia koskevan valvontavelvollisuutensa.

Lisäksi ravintolaprostituutio ei edes aiheuta järjestyshäiriöitä siinä määrin kuin katuprostituutio. Ravintola on rajattu tila, jossa myyjät ja asiakkaat löytävät toisensa aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä sivullisille.

Ja lisäksi ravintoloissa on järjestysmiehet ja henkilökunta, joka huolehtii järjestyksen pidosta. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja -suositukset, muiden EU-maiden kuin Ruotsi esim. Miksi Pro-tukipiste ry vastustaa seksuaalipalveluiden oston kriminalisointia? Anna Kontula, Punainen Exodus http: Seksityöläisille kuuluvat ihmisoikeudet ja oikeus ammattiinsa, sanoo yrittäjä Johanna Sirkiä.

Pistää vihaksi kuunnella moista hölynpölyä http: Seksiä myyvä Milla antaa asiakkaalle kuitin http: Sano ei seksinoston kriminalisoimiselle http: Miksi poliisi ei puutu ravintolaprostituutioon?

Nuoret miehet myyvät itseään tuplasti naisia enemmän Ruotsissa http: Ruotsin mallia tutkineen Petra Östergrenin kotisivut http: Norjan hallituksen tekemä tutkimus Ruotsin seksinostolaista http: Jaana Kauppinen, Pro-tukipiste jaksa kuunnella ensin muutaman sekunnin mainokset http: Seib, Charrlotte Health, well-being and sexual violence among female sex workers: PhD thesis, Queensland University of Technology.

The Vancouver Sun No link between working in prostitution and post traumatic stress http: Jos asian sanoo lyhyesti: Naisen ja miehen alapää ei ole kaupatavaraa. Mutta ne ovat naisten ja miesten yksityinen asia, joka ei kuulu kenellekään muulle, ei edes hyvän näköiselle blokistille. Naisten ja miesten yläpään taas tulee pystyä elämään yhteisössä, tekemään sellaisen säännöt.

Nekään eivät ole kauppatavaraa, mutta niiden tulee toimia, ajatella ja ymmärtää. Jos tuo ajattelu toimii ns. Tähän siis tämä Laura, joka on nätti tyttö, ei pysty. Hän elää siinä humpuukissa, johon Paasikiven ja Kekkosen lain jalkoihin polkemisen jälkeen ns. Tuo humpuukki ei tunnusta kansalaisoikeuksia. Se pitää valtaa yksityisen elämän kriminalisoinnilla, valvomalla kansalaisten käytöstä. Muuten nuo humpuukkimaakarit joutuisivat ottamaan "julkiset vastuunsa.

Perusuomuluisetkin ovat löytäneet naaman, joka ei näytä itseään tai katso peiliin, jos kansalaiset eivät hyväksy humpuukkia. Eli puoleella on Halosensa, tai Gutsy-Ninjansa. Mene vaikka lastentarhaan harjoittelijaksi ja testaa, kauanko homma pelaa, jos ei ole sääntöjä.

Ne opitaan lapsesta saakka ne säännöt. Meillä on ollut Suomessa erilainen naisen asema ja seksuaalinen vapaus kuin Thaimaassa. Haluan säilyttää ne säännöt, jotka Suomessa on ollut. Minusta Thaimaan yhteiskunnassa ei ole mitään naisen kannalta, mitä tänne kaipaisin. En myöskään kaipaa anglosaksisen maailman kapitalismia tänne.

Tuo kommenttini ei vastusta sääntöjä, minkä tulisi olla selvä, jos luet sen. Kyse ei ole myöskään siitä, miten jossakin muussa kulttuurissa, vanhastaan autokraattisessa maassa naisen asema on kehittynyt.

Kyse on siitä, ettei suun avaamista, silmien ja korvien käyttöä voi kieltää. Käden tuotteet voi myydä, kuten kirjoitukset. Yksilöä ei voi kieltää käyttämästä omia osiaan, kykyjään. Mutta yksilöitä voi kieltäöä pakottamasta toiselle tuon käytön muotoja. Tai valheelliset solvaukset, joita käsi kirjoittaa, ovat rangaistavia.

Nämä määritelyt tehdään päässä - yksilön oikeuksia kunnioittavien periaaatteiden mukaan. Eli vastaavasti seksiin pakottaminen ja sillä hyödyntäminen ovat eri asia kuin vapaaasti harkittu seksi.

Vapaa harkinta on itse asia. Yksilön oikeutta vapaaseen harkintaan ei saa kieltää. Se on vakava periaaterikos. Suomessa - tai Ruotsissa - ei näitä periaatteita tajuta, kun maissa ei ole Perustuslakioikeutta, joissa näitä asioita punnitaan. Meillä ja siellä "auktoriteetti" on tottunut "kieltämään" ilman pään käyttöä. Uhreilla ei niin väliksi.

Meidän lainsäädäntömme on remontin tarpeessa. Kunnon tuomiot ja rikollisten nimet ja naamat lehteen. En kuulu siihen "kukkahattuporukkaan", joka nimenomaan hyysää ja paapoo rikollisia. Tarvitsisimme myös Suomeen Sveitsin tavoin ulkomaalaisille rikollisille automaattikarkoituksen. En edes ole kuullut Halosen kumppaneineen ajavan prostituutiolle täyskieltoa. Jos näin on, niin eihän maailmassa ole kahta ihmistä, jotka eivät jossain asiassa olisi myös samaa mieltä. Olen ehkä ulkona lähestymistavastasi.

Suomesta olen ollut ulkona 30 vuotta, kun kirjoitukseni Etykin "oikeuskorin, -periaatteiden" Suomessa noudattamatta jättämisestä nosti vahvan NL-protestin. Siinä yhteydessä tuo periaatetason heikkous Suomessa tuli tosi selväksi. Suomi rikkoi Etykiään selvästi; sen sanominen oli "rikos" - NL: Pinnistelin kerran Ranskassa pari vuotta ymmärtääkseni ns.

Tai eroa "Rooman lakiperinteen" ja germaanisen, pohjoismaisen välillä. Ja ajattelen, että pohdinnan ja lain tulisi kunnioittaa periaatteiden logiikkaa. Tuo "seksin oston ja myynnin" kielto ei tee sitä.

Se puuttu yksilön oikeuksiin. Laki ja järjestystä tulisi siis luoda niitä kunnioittaen. Laki ja järjestys voivat olla ankaria; kyse ei ole ahdas- tai avoimielisyydestä. Mutta lain kirjoittaja ei saisi kieltää "yksilön oikeutta" päättää omista asioistaan.

Tuota oikeutta voi puolustaa mm. Selväähän sekin, etteivät kevyesti puetut seksin myyjät ole mainosta tai sopivia minne tai miten vain. Mutta sekin on eri asia, kysymys hyvästä järjestyksestä kaduilla. Tuosta tulikin mieleeni kysyä, että millaisia rangaistuksia mielestäsi pitäisi seksin ostamisesta ja myymisestä jakaa?

Otetaan vaikka kuvitteellinen esimerkki suomalaisesta opiskelijatytöstä, joka huomaa, että helmikuun opintotuki ei riitä sekä kolmen päivän Goom risteilyyn että laskiaisriehaan, ja päättää ansaita hieman ylimääräistä laittamalla "päiväkahviseurailmoituksen" nettiin. Hän valikoi sadasta kiinnostuneesta yhden, kutsuu hänet kämpilleen, jossa suoritetaan tilille pano ja varsinainen pano. Valppaan naapurin ansiosta he kuitenkin jäävät kiinni niin sanotusti housut kintuissa.

Mikä olisi mielestäsi sopiva rangaistus ostajalle? Janin esimerkki on hyvä. Tietenkin seksiä voi myydä täysin omasta tahdostaan myös päätoimisesti eikä vain kuvatulla tavalla sivutoimisesti.

Ihmiset, jotka elävät jossakin asiassa lähempänä vallan keskiötä, kuvittelevat, että kaikki marginaalissa ovat samanlaisia ja elävät samankaltaista elämää.

Siksi on helppo maailmanparantamisen nälässään laittaa mutkat suoriksi ja käydä käsiksi johonkin näennäiseen tekijään hankalien syiden sijaan.

Mikä on marginaalin ulkopuolelta - keskiöstä - tulevan oikeus määritellä seksityötä tekevä? Suomessa on hyvin hyvin vähän ns. Janin kuvaus osuu paljon lähemmäs todellisuutta. Tämän lisäksi Suomessa on jopa pari oikeaa ammattilaista, jotka maksavat työstään verot ja yrittäjämaksut.

Oikeudenmukaisuuden edellytys on vääristyneen vallankäytön eli parituksen puuttuminen. Ruotsin malli on kuitenkin niin vääristynyt, että vuokranantaja voi saada rangaistuksen parituksesta, jos prostituutiota harjoitetaan tämän omistamassa asunnossa.

Tästä on oikeudenmukaisuus kaukana. Erilaiset "työvoimatoimisto määrää"-kommentit ovat selkeä vitsi. Prostituutio on selkeästi ideologispohjaista työtä. Ei työvoimatoimisto pakota ketään lähtemään pappisopintoihinkaan, joten miksi sitten prostituoiduksi. On aivan selkeää, että se on työ, johon kaikki eivät mentaliteetiltaan sovi. Sellaisen, joka siihen ei mentaliteetiltaan sovi, ei pitäisi yrittää myöskään määritellä, millä säännöin sitä harjoitetaan - ainakaan kysymättä niiltä, joille se sopii, ja joiden asia se ensisijaisesti on.

Ihmettelen jos Halonen kannattaa seksin oston täyskieltoa. Hänhän kuitenkin oli aikanaan SETA: Teillä on aina harha jostain yksittäisestä tapahtumasta. Se, kun sä jaat jalkoväliäsi kymmenille tuntemattomille, jättää valitettavasti jälkensä En oikein nyt hahmota, miten olet ainakaan allekirjoittaneen viestistä päässyt tuohon johtopäätökseen.

Miten ihmeessä joku voi toimia ammattimaisena seksityöläisenä, joista puhuin, ja maksaa veronsa "yksittäisellä tapahtumalla"? Osa meistä on aseksuaaleja, osalla on korkea libido, osalla vulva ja pää on yhdistetty suoranaisella ratakiskolla, toisilla taas ne tuntuvat olevan melkein eri ihmistä. Osa kykenee rakastamaan vain yhtä kerrallaan, eikä edes kostu muille.

Osalle seksi on viittä vaille merkitystä, osalle elämän tärkein juttu. Seksuaalisuutta ja seksin harjoittamista ei pitäisi ylipäätään sekoittaa keskenään; miksi jokaista ihmistä pitäisi vaatia pitämään seksuaalista aktia yhtä pyhänä ja tärkeänä osana seksuaalista identiteettiään?

En tarkoita, etteikö kaikesta, mitä teemme, jäisi meihin jälkeä, mutta jälkien luonne ja syvyys kuitenkin lopulta vaihtelee yksilöstä toiseen - jo ihan muunkin henkilöhistorian ja muiden ominaisuuksien perusteella. Mikä oikeus meillä on sanoa aikuiselle seksityöläiselle, ettei hän tajua mitä on tekemässä ja että "ei ole miettinyt asiaa loppuun asti.

Vakava korjaus joka vaikuttaa mielestäni suuresti asian luonteeseen: Monilla on parituksesta johtuen seksityöstä juuri tällainen vääristynyt kuva. Kuitenkin on tyypillistä varsinkin Suomessa , että omasta halustaan prostituutiota harjottavalla on kolmesta viiteen vakioasiakasta, joiden persoonallisuuden ja tarpeet hän tuntee. Kyseessä on luottamuksellinen asiakassuhde, jonka sääntöjen vaurioittaminen johtaa asiakassuhteen katkeamiseen.

Tämä on parituksellisen ja toimijalähtöisen prostituution ero. Jälkimmäisessä sen, joka tekee työn, on myös mahdollista valita asiakkaansa. Näitä kahta ei pitäisi niputtaa keskenään alkuunkaan. Pitäisikö senkin suhteen alkaa jonkinlaisiin toimenpiteisiin, vai ovatko huvisarjapanijat jollakin lailla harkitsevampia ja parempia ihmisiä kuin seksityön ammattilaiset?

Ihan sama kiellettäisiinkö prostituutio vai ei, silti on olemassa miehiä ja naisia jotka jatkaisivat rahanhankintakeinoaan. Entä miesprostitutio, sallisitko sen toiminnan? Parturit, manekyyrit, hierojat ja kaikki muut ihmiskehosta tai sen hoitoon liittyvistä toiminnoista rahaa tekevät ammatit?

Mikä siinä seksissä nyt on niin pelottavaa, että se pitäisi kieltää asiakkailta ja sitä omasta tahdostaan harjoittavilta? On olemassa myös prostituutiota jossa ei liiku raha, hyväntekeväisyystoimintaa esim. Ja mikä ihmeellinen sairaalloinen halu meillä on yhteiskunnassa holhota ja olla holhottavana. Eikö me voitaisi tulla toimeen keskenämme, yksilöinä ja erilaisina kulttuureina, ilman että meidän pitäisi kieltää erilaisten piirien toimintaa. Asioiden kieltäminen ei muuta mitään!

Pää pensaassa ei muuta sitä tosiasiaa, että esim. Kieltämisen sijasta paljon paremmin toimii tiedottaminen, asioista keskustelu ja erilaisten näkökulmien ymmärtäminen. Se, että sinulla on tietynlainen kehokuva sinunlaisena naisena ja se, että sinulla on tietynlainen kuva prostituutiosta ei ole mikään syy kieltää jotain toimintaa toisilta.

Pitää ymmärtää, että on olemassa monenlaista prostituutiota. Ja pitää ymmärtää, että on olemassa monenlaisia kehokuvia, on olemassa monenlaisia prostituoituja ja on olemassa monenlaisia asiakkaita. On olemassa prostituoituja jotka nauttivat työstään ja jotka kunnioittavat kehoaan ja ovat iloisia siitä, että voivat auttaa ihmisiä omalla työllään. Prostituutiolla on tietyillä alueilla varjopuoliakin ja niitä voidaan hoitaa, prostituutiokin on kehittyvä ala.

Mutta kehitys ei etene kieltämällä. Tai lääkäritkö kielletään, ontuvaa logiikkaa nyt sinulla. Sitäpaitsi aika loukkaavaa edes rinnastaa nuo edellämainitsemasi ammattiryhmät prostituutioon.

Mikä voidaan myöntää on että thaihieromoissa on usein seksipalveluja. Näin eilisiltana Yle Fem kanavan dokumentin prostituutiosta Turkissa. Prostituoidut olivat pääosin nuoria Moldovasta kotoisin olevia tyttöjä ja he kertoivat karuista kokemuksistaan Turkissa.

Ohjelma oli kyllä järkyttävä ja dokumentaristi totesikin osuvasti "mitä meidän sukupolvemme naisille oikein tapahtui". Toivo on nyt siinä että nuoria tyttöjä valistetaan etukäteen että he osaisivat varoa tuota kohtaloa. Tämmöiset kieltolait ovat pelkkää hurskastelua, pätäkkämies saa aina olipa käytös tai ulkonäkö mitä tahansa, siis mitä tämä kertookaan naisista? Liiketoimintamalli oli seuraava, että nämä kaksi herraa menivät kaupungilla kameran kanssa haastattelemassa naisia ja tarjosivat esim.

Semmoista amerikkalaista yrittelijäisyyttä ja nähtävästi bisnes kannatti kun oli varaa mennä kaupungilla sen rahasalkun kanssa. Nähtävästi aika moni nainen on kuitenkin sen rahan perään että homma toimi. Lainsäädännössä ei ole relevanttia kysyä väheneekö seksin ostaminen vaan miten parannamme seksityöntekijöiden ja vastikkeelista seksiä harjoittavien asemaa. Viranomaisilla esiintyy edelleen voimakas hyvin yksipuolinen mielipide, jonka mukaan maksullinen seksi on typistetty jonkinlaiseksi irvikuvakseen; se esitellään ja selitetään meille vain kaikkien niiden teoreettisten ongelmien ja rikosten äärimmäisenä summana, joita maksulliseen seksiin voi mahdollisesti liittyä.

Seksin oston täyskiellon perusteluissa on unohdettu maksullisen seksin monimuotoisuus ja laajuus ja laajempi perspektiivi, typistetty laaja kirjo seksuaalisuutta abstraktiksi teoreetiseksi mielikuvaksi seksuaalista väkivallasta. Asenteellisesti ja yksipuolisesti korostetaan vain joitakin sivu- ja lieveilmiötä, joita seksialaan voi mahdollisesti liittyä, yleistetään yksittäis- ja ongelmatapauksia, esitellään ja selitellään niiden olevan yhteiskunnallisesti suurikin ongelma.

Yksittäisen seksin myyjän ja ostajan välistä sopimuksen tekoa vähätellään. Näin syntyy suhteellisuuden taju- ja mittakaava virhe, iso kuva hämärtyy ja jää näkemättä. Suomen lainsäädännössä onkin edelleen maksullisen seksin kokoinen sokea piste. Lainsäädäntö on edelleen sokea ja kuuro konkreettiselle todellisuudelle ja lähtee virheellisesti siitä, että vapaaehtoista maksullista seksiä ei ole ja että kaikki maksullinen seksi selitellään pelkästään sosiaaliseksi ym.

Oleellinen kysymys ei kuitenkaan ole voidaanko maksullisen seksin määrään vaikuttaa, vaan miten seksin myyjien ihmisoikeuksiin voidaan vaikuttaa. Jos luulemme, että Suomi on jotenkin erilainen maa kuin muut Euroopan maat tai muut maat, niin herätys, haloo! Maksullista seksiä on historian aikana yritetty kitkeä tulella, vitsaraipoilla, pakkotyölaitokseen eristämällä ja uudelleenkasvatuksella, koskaan siinä onnistumatta, koskaan se ei ole jäänyt menneeseen maailmaan vaan on aina ollut tulevaisuutta.

Maksullista seksiä on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan. Se on tiukasti osa ihmisyyttä ja osa suomalaista yhteiskuntaa. Myöhäistä on alkaa keskustelemaan siitä, halutaanko sitä Suomeen vai ei. Mannereuroopassa keskustelu alkaa siitä, että maksullista seksiä on, että sitä kutsutaan seksityöksi, että se on seksityötä ja että se sopii hyvinvointiyhteiskuntaan.

Muualla maailmassa on keskeistä ja onnistuu keskustelu seksityötä tekevien perusihmisoikeuksista nyt ja tulevaisuudessa ja ryhdytään konkreettisiin toimiin seksityötä tekevien oikeuksien puolesta ja seksityöntekijöiden oikeuksien loukkauksia vastaan. Muualla maailmassa kun puhutaan maksullisesta seksistä osataan erottaa vapaa-ehtoinen maksullinen seksi erilleen kaikista yksittäisistä lieve-ilmiöistä.

Suomi tulee burka päässä kaukana perässä ja on edelleen ihmisoikeuksien kehitysmaa ja takapajula tässä suhteessa. Kuten YK viime syksynä vaati ja lukuisissa kansainvälisissä sopimuksissa ja päätöksissä suositellaan, seksityötä pitäisi kohdella kuten muutakin työtä. Kaikkiin inhimillisiin toimintoihin, tarpeisiin ja nautintoihin liittyy terveellä eettisellä pohjalla olevaa maksullista palvelu- ja liiketoimintaa, epäkohtia voidaan torjua rajatuilla säätelytoimilla.

Verrattuna kaikkeen oikeaan ja todelliseen yhteiskunnassa tapahtuvaan ihmisten taloudelliseen hyväksikäyttöön, kaltoinkohteluun sekä poliittisiin vallan kulisseissa ja kabineteissa tapahtuviin väärinkäytöksiin, lehmänkauppoihin, kähmintään, keinotteluun, ketkuiluun, sumplintaan, rötöstelyyn, lahjontaan, korruptioon, keplotteluun, kepulikonsteihin, vilppeihin, aatteiden ja sielun myymiseen oman edun tavoittelun takia jne, aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi on lähtökohtaisesti perusrehellistä, viatonta ja eettisesti kestävää luomupalvelun kauppaa.

Mitään perustetta sille, että myös seksin myyminen ei voisi olla työtä tai itsellinen ammatti ei ole. Erottelu seksin myymisen ja itsen myymisen välillä on samanlaista tai on yhtä hankalaa kuin muissakin töissä tai ammateissa.

Myydessään mitä tahansa työtä tai palveluja ihminen myy työvoimaa tai palveluja, joita hän ei voi millään tavoin erottaa itsestään, ihmisen "itse" on aina läsnä jollain tavalla ja minuus osa työntekoa tavalla tai toisella. On itsestään selvä asia, että seksin myynti ei kuitenkaan ole samanlaista työtä kuin muut työt, vaan oman luonteistaan työtä, joka ei varmasti sovi kaikille, kuten ei sovi juoksijan, papin, kirjailijan, laulajan työkään kaikille.

Luontevin vaihtoehto, varsinkin Suomen tilanteessa, olisi toimiminen itsenäisenä yrittäjänä. Miksei tälläista vaihtoehtoa voisi olla olemassa niille jotka sitä haluvat, miksi maksullinen seksi pitäisi kieltää, Keneltä se on pois? Se, kuinka moni haluaa tehdä seksityötä tai minkä aikaa, ei ole peruste seksin oston kieltämiselle?

Maailmassa on satoja ammatteja ja töitä, joita tekee vain kourallinen ihmisiä? Mistä lähtien jonkin alan, työn tai ilmiön lukumäärän vähyys tai työvuosien pituus, on ollut peruste sen kieltämiselle? Potentiaaliset lukumäärät, eivät ole olennaista. Suomessa on noin parikymmentä mannekiinia, jotka vaihtavat nuoruuttaan ja kauneuttaan ammattimaisesti rahaan osan elämästään, mutta ei kenelläkään ole pakkomiellettä kriminalisoida tätä ammattia sen lukumäärän vähyyden perusteella.

Olennaista on se, että aikuisten vapaa-ehtoisen maksullisen seksin tulee kuulua siihen ihmis- ja perusoikeuksien takaamaan vapauspiiriin, johon lainsäätäjä ja viranomainen ei saa kajota. Seksityöntekijöiden ja seksityöjärjestöjen mukaan kriminalisoinnit mahdollistavat käytäntöjä, jotka ovat pahinta mahdollista riistoa, jossa myyjän on erityisen vaikeaa puolustaa oikeuksiaan.

Seksin myyjää ei sorreta hänen työssään, vaan sen ulkopuolella. Suurin osa maksullisen seksiin liittyvistä ongelmista eivät johdu seksin myymisestä sinänsä, vaan nykyisestä "hyvää tarkoittavasta" moraalisesta lainsäädännöstä, joka johtaa seksialan laittomaan ja puolilaittomaan tilanteeseen, seksin myyjien ja myös ostajien heikkoon yhteiskunnalliseen ja oikeudelliseen asemaan ja stigamatisoitumiseen.

Vahva negatiivinen stigma on merkittävä seksinmyyjien ja seksityöntekijöiden haavoittuvuutta lisäävä tekijä, joka pitää seksityöntekijät ja seksin myyjät yhteiskunnan marginaalissa ja altistaa negatiivisile asioille. Ne, jotka tekevät seksityötä ja tuntevat seksityötä tekeviä tietävät myös, että erilaiset kiellot ja sanktiot eivät auta sosiaaliturvan ja kaikkien muiden tukipalveluiden ulkopuolella työskenteleviä myyjiä millään tavalla.

Oikeusministerin ajama oston täyskielto kohdistuu yhteen ihmisryhmään, joka on kautta aikain ollut ennennäkemättömän vihattu: Ihmisiin, jolla ei ole ollut paikkaa kotimaassaan eikä sijaa vieraan maan kadunkulmassakaan. Oston täyskieltolaki olisi suoraan yhtä tiettyä ihmisryhmää syrjivä. Oston kieltolaki ei olisi tarpeellinen, se olisi yhtä tarpeeton kuin esim.

Sen sävy on sellainen, ettei se osu oikeaan kohteeseen. Nykyinen lainsäädäntö on jo kriminalisoinut ihmiskaupan. Ihmiskaupan uhrit kuuluvat myös auttamisjärjestelmän piiriin. Taistelu ihmiskauppaa ja törkeää paritusta vastaan seksinosto kriminalisoimalla on taistelua tuulimyllyjä vastaan, koska kysyntä ei ole ihmiskaupan syy yhtään enempää kuin puualan palveluiden kysyntä on ihmiskaupan syy.

Taistelu ihmiskauppaa ja törkeää paritusta vastaan seksinoston kriminalisoimalla on samanlainen ajatusvinksahtama kuin taistelu ihmiskauppaa vastaan esim. Seksityöntekijöiden ja seksityöjärjestöjen mukaan dekriminalisointi tai laillistaminen on ihmisoikeuksien tunnustamista ja paras keino seksinmyyjän aseman voimistamistamiseksi sekä myös ihmiskauppan vähentämiseksi.

Seksityö ammattina olisi syytä tunnistaa ja tunnustaa — vain se edesauttaa seksityön rakenteellisiin ongelmiin puuttumisen ja työolojen parantamisen. Dekriminalisaatio tarkoittaa juuri lähestymistapaa, joka ottaa lähtökohdaksi seksityötä tekevien ihmis- ja perusoikeudet ja maksullisen seksin lähestymistä sosiaalisena kysymyksenä. Seksuaalipalveluita sääteleviä lakeja tulee ensisijaisesti tarkastella ja lähestyä seksuaalipalveluita myyvien perusihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

Dekriminalisaatio tarkoittaa aikuisten molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen perustuvan kaupallisen seksin poistamista rikoslain piiristä. Yhteisymmärryksessä tapahtuvaa seksuaalipalveluiden myyntiä ja ostoa koskee siis samat lait kuin muidenkin palvelujen kauppaa.

Seksin osto alaikäiseltä sekä kaikenlainen väkivalta ja pakottaminen pysyisi tietenkin rikoslain piirissä edelleenkin. Tällöin resursseja voidaan keskittää maksullisen seksin lieveilmiöhin ja todellisten rikosten kuten ihmiskaupan, törkeän parituksen torjuntaan.

Näin seksityöntekijät olisivat myös paremmassa asemassa vaatiakseen omia oikeuksiaan terveyteen ja hyvinvointiin, toimeentuloon ja lain suojeluun liittyen. Maksullisten seksipalvelujen ostamisen dekriminalisoimisessa ja laillistamisessa on kysymys myös siitä, että maksullinen seksi-ilmiötä tarkastellaan uu­sim­man tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen va­los­sa. Siitä, että aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi tunnistetaan sekä ilmiönä ja käsitteellisesti - kenessäkään ei lue, että olen seksinmyyjä, vaikka lukuisat tavalliset ihmiset, naiset, miehet, heterot, homot ja transseksuaalit harrastavat maksullista seksiä.

Maksullisten seksipalvelujen ostamisen dekriminalisoimisessa ja laillistamisessa on kysymys myös siitä, että aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi tunnistetaan laillisena tasa-arvoisena käytäntönä ja palveluna sekä yhteiskuntien sisällä että globaalisti.

Globaalissa katsannossa aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi ei ole satua - se on satojentuhansien ihmisten valintana, mahdollisuutena työllistää itse itsensä, työnä ja harrastuksena - eri puolilla maailmaa, myös Suomessa ja Ruotsissa. Miljoonat ihmiset globaalisti ottavat rahaa tai muuta vastiketta maailmassa seksistä, heitä ei ole väärydellä, viekkaudella eikä kavaluudella houkuteltu, huijattu, vietelty tekemään seksin myyntityötä, he eivät ole törkeästä parittajasta ja ihmiskauppiaasta nähneet vilaustakaan, eikä heitä ole väkivaltaa käyttämällä tai sen uhan alaisena pakotettu ja painostettu ottamaan korvausta seksistä tai tekemään seksinmyynti työtä.

Rajat ylittävä maksullinen seksi on myös rasismia vähentävä käytäntö, joka perustuu rodulliseen tasa-arvoisuuteen ja toisten rotujen ihmisten näkemiseen samanarvoisina ja samanlaisina rotujen välisen myönteisen vuorovaikutuksen, kanssakäymisen ja seksinharrastamisen kautta. Dekriminalisaatiolla on tärkeä yhteisöllisiä arvoja luova merkitys. Näitä arvoja ei luoda yksin dekriminalisatiolla, mutta yhdessä yhteiskunnallisen keskustelun ym.

Dekriminalisaatio ei ole tietenkään ihmiskaupan ja törkeän parituksen vastaisen toiminnan ja näiden rikosten selvittämisen vaihtoehto. Dekriminalisaatio tai laillistaminen ei tietenkään yksin riitä. Voimakkaasta stigmasta johtuen tarvitaan täydellistä asennemuutosta destigmatisaatiota , tiedotusta, kansalaiskeskustelua ja viranomaisten koulutusta ja muita toimenpiteitä, jotta osataan erottaa ja tunnistaa vapaaehtoinen seksipalvelujen kauppa ihmiskaupasta.

Täydellistä tasa-arvoista maailmaa ei näin tietenkään saavuteta, mutta sitä odotellessa dekriminalisaatio tai laillistaminen on yksi keino parantaa myyjien oikeuksia ja kohtuullinen kompromissi lisätä erilaisia käytäntönjä ja mahdollisuuksia seksuaalisuuden toteuttamiseen ja osa seksuaalista vapautumista.

Rikosoikeudellisen sanktioinnin vahingollisuudesta ja vaarallisuudesta moraalikysymyksissä on viime vuosina tuotettu yhä enemmän todennettua tietoa alkoholin ja muiden päihteiden käytön lisäksi myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, esimerkiksi homoseksuaalisuuden ja seksityön konteksteissa. Pyrkimys vaikuttaa rikoslailla käyttäytymiseen, jonka vaarallisuutta ja vahingollisuutta ei voida luotettavasti todentaa ja jonka paheksuttavuudesta ei ole laajaa yksimielisyyttä ja joka on laillista useissa maissa, ei vastaa nykykäsitystä eettisesti kestävästä lainsäädännöstä.

Rikoslain käyttäminen ylimoraalisten signaalien antamiseen, joiden mahdollinen vaikutus voitaisiin todentaa vasta muutamien vuosikymmenten kuluttua, on eettisesti kestämätöntä, kun juuri nyt, tällä hetkellä, tänään, keskuudessamme haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeudet ja turvallisuus samalla vaarantuvat.

Seksityössä toimivien aseman heikentyminen ja turvattomuuden lisääntyminen on jo havaittavissa sekä Ruotsissa että Norjassa. Lisäksi moraalisten signaalien antaminen ja pyrkimys muuttaa väkisin rikoslailla ihmisten käytäytymistä asiossa, joita ihmiset eivät miellä vääriksi, johtaa vain kaksinaismoraalin syventymiseen ja lakien kunniotuksen ja noudattamisen heikkenemiseen.

Ruotsissa seksinoston kieltolakia eivät noudata edes ylemmät viranomaiset. Omaa karua kieltään kertoo äskettäinen tapaus Tukholmassa, jossa poliisi koki yllätyksen, kun seksin ostamisesta pidätetty mies paljastui syyttäjäksi, jolle kyseinen rikos olisi pitänyt ilmoittaa.

Rikosoikeus on tarkoitettu äärimmäiseksi keinoksi, sitä ei pitäisi käyttää pelkästään syntilistana moraalisen kannan julkituomiseen. Maksullisen seksin ei pitäisi olla rikoslain alainen asia vaan pikemminkin kansanterveydellinen hyvinvointikysymys.

On sanottu, että yksi seksialan ammatilainen vastaa kolmea psykologia ja terapeuttia. Länsimaiseen liberalistiseen oikeuskäsitykseen liittyy myös ajatus, että vapautta rajoittava laki pitäisi olla mahdollisimman kevyt. Kaikkea vastaan ei ehkä tarvitse myöskään säätää uutta lakia, vaan useita ongelmia voidaan rajoittaa jo olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. Maksulliseen seksiin liittyvät mahdolliset sivuongelmat ovat jo valmiiksi myös useiden muiden lakien mukaan kielletyt.

Uskontojen opettamien syntioppien, pidättyväisyyden oppien ja ahdasmielisten rajoitusten raskas ies, on painanut tuhatvuotisena taakkana miljoonien ihmisten hartiolla aiheuttaen seksuaaliseen terveyteen liittyviä ongelmia, mittaamatonta kärsimystä ja vahinkoa ihmisen henkiselle ja seksuaaliselle hyvinvoinnille. Yksilön vapautta, yksityistä seksuaalisuutta ja seksuaalista itsemääräämisoiketta on pyritty rajoittamaan totalitaristisissa yhteiskunnissa, joissa täysi-ikäisten ihmisten normaalia seksuaalisuutta ja seksuaalisia tekoja on demonisoitu ja holhottu erilaisilla pakkolaeilla ja täyskieltolaeilla.

Sivyespoliiseilla, kaulan katkaisuilla, viranomaiskontrollilla, totalitäärisen idologian väkisin kurkusta alas tunkemisella ja sensuuruurilla, on historian aikana haluttu pitää ihmisten seksuaalista käytöstä tiukassa kontrollissa seemiläisissä uskonnoissa ja mm. Saudi-Arabiassa, Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa vielä nykyäänkin aina, kun uskonnolliset ym.

...

Suomi porno tuubi homoseksuaaliseen helsinki erotic massage

En tuossa vaiheessa yhdistänyt asioita seksiin tietenkään ja ehkä ne olivatkin vain Kerroin fantasiastani ja miesystäväni ei kauhistunut, vaan totesi lopulta, että voisi toki (esim. homoseksuaalisuus), mutta nyt yleinen mielipide on aivan toinen. Mies nauttii aidosti, kun häntä pannaan peppuun (ns. pegging), mutta sitä. Se kun nyt ei vaan ole normaalia seksuaalista käyttätytymistä senhän nyt kertoo jo Oletko kuullut koskaan, että seksiä on harrastettu - niin kauan kuin elämää on ollut jyystämään ikänsä tylsässä lähetyssaarnaaja-asennossa Pyhässä Miehen ja . homoseksuaalisesta olotilasta heteroseksuaaliseen rukouksen voimalla. maaliskuu Suomalaista seksiä suomen suurin pudottaja Praha prostituutio latvia on oma Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa. Vid. maaliskuu suomi24 seksi ei kiinnosta miehen siveysvyö harkka radio.

Ei homoseksuaaliseen seksiä miesten siveysvyö