Categories Gay-hieronta

Seksi kidutus ravintola homoseksuaaliseen laguna espoo

Murhien määrä kääntyi vielä luvun alussa selvään nousuun, joka huipentui sisällissodan hirmutöihin. Suomen itsenäisyys, se jota käymme nyt ankarasti juhlimaan, alkoi aivan hirvittävällä verilöylyllä. Työläiset murhasivat herroja, ja sotilaat ampuivat työläisiä kasaan kuin koiria.

Suomalaisia oli pidetty nöyränä ja Jumalaa pelkäävänä kansana. Kun sisällissota loppui, tappaminen jatkui. Vastaitsenäistynyt Suomi oli vaarallinen maa. Oli sotaretkiä, poliittista väkivaltaa ja ihan tavallisia murhia. Aina luvulle asti Suomessa tapettiin vuodessa enemmän kuin kahdeksan ihmistä suomalaista kohti. Sen jälkeen tappaminen alkoi onneksi rauhoittua.

Henkirikosten määrä on hyvä keino vertailla eri maita ja eri aikoja. Pahoinpitelyn tai raiskauksen määritelmät voivat muuttua, mutta tappo on aina tappo. Tappojen ja murhien väheneminen onkin selvin todiste suomalaisten sivilisoitumisesta. Tappaminen väheni vuoteen asti, mutta silloin se kääntyi yllättäen uuteen nousuun.

Sama nousu tapahtui kuitenkin samoihin aikoihin muissakin länsimassa. Ilmeisesti rikosten lisääntyminen liittyi jotenkin luvun kapinaan. Tällä hetkellä Suomessa tapetaan noin 1,7 ihmistä Siis enää viidennes itsenäisyyden alkuvuosista. Muutos on ollut valtava elämänlaadun parannus varsinkin miehille, sillä henkirikosten tekijöistä noin 90 prosenttia ja uhreistakin prosenttia on ollut miehiä.

Vielä sata vuotta sitten suomalainen mies sai tosissaan pelätä henkensä puolesta, mutta tänään tappajan uhriksi joutuu vain todella huonolla onnella. Vaimoa Suomessa sai hakata vapaasti vuoteen asti. Sen jälkeen perheväkivalta on ollut periaatteessa kiellettyä.

Asiaan oli kuitenkin pitkään vaikea puuttua, koska se oli luvulle asti asianomistajarikos. Naisen piti todistaa oikeudessa miestään vastaan, eikä se ollut helppoa — varsinkaan, jos mies sattui olemaan väkivaltainen raivohullu.

Vasta parikymmentä vuotta sitten perheväkivallasta tuli samanlainen rikos kuin muustakin väkivallasta. Samalla raiskaus avioliitossa tuli rikokseksi. Perheväkivallan yleisyydestä on ollut vaikea saada luotettavaa tietoa. Nykyään väkivaltana pidetään monia sellaisiakin asioita, jotka olivat takavuosien perheissä pelkkää karua arkea. Tutkimusten mukaan näyttää kuitenkin selvältä, että ainakin naisten kokema väkivalta on vähentynyt todella paljon, 30 vuodessa suunnilleen neljäsosaan.

Parisuhdeväkivallan uhrina kuolee kuitenkin vuosittain yhä parikymmentä naista, mikä on Suomen kokoisessa maassa todella paljon. Kun vaikeista asioista on alettu puhua, on huomattu, että perheväkivallan uhri voi olla myös mies, ja yllättävän usein onkin.

Ei ole kauan siitä, kun suurin osa suomalaislapsista sai luunappeja, tukkapöllyä tai Koivuniemen herraa.

Kurittaminen oli suorastaan vanhempien velvollisuus. Lasten ruumiillista kuritusta alettiin vakavissaan arvostella vasta luvulla. Laissa se kiellettiin vuonna Vielä 30 vuotta sitten melkein puolet suomalaisista hyväksyi omien lasten kurittamisen.

Nykyään niin ajattelee enää 15 prosenttia. Lapsiaan tukistaa vielä noin neljäsosa vanhemmista, mutta piiskaaminen tuntuu uusimpien kyselyjen mukaan loppuneen kokonaan. Vain kaksi sukupolvea sitten lapsia lyötiin ja piiskattiin melkein kaikissa suomalaiskodeissa. Kuvitelkaa kaikkea sitä itkua ja tuskaa ja nöyryytystä. Moni teistäkin on varmaan joskus saanut isän tai äidin kädestä. Ja miksi isät ja äidit sen tekivät? Vanhemmat tiesivät, että elleivät he piekse lastaan tottelevaiseksi ja nöyräksi, joku muu tulee sen tekemään.

Ja joku muu voi lyödä paljon kovempaa. Maailma oli julma paikka. Se murskasi herkät ja heikot jalkoihinsa. Tiedättekö, mitä ovat Karuselli, Kirsikkapuisto ja Venuksen kukkula? Ne ovat helsinkiläisten puistohomojen salaisia kohtauspaikkoja luvulta.. Homojen piti tavata salaa iltahämärässä, sillä homoseksuaalisuus oli Suomessa laitonta vuoteen asti. Rikos siitä oli tullut vuonna Ennen sitä lainsäätäjä ei varmaan voinut kuvitella, että moista luonnottomuutta saattoi olla edes olemassa.

Tieteen nimissä levitetyillä epämääräisillä opeilla perusteltiin luvun alkupuolella monien muiden vähänkin normista poikkeavien ihmisten vainoamista. Niin, silloin puhuttiin poikkeavista. Eikä se tarkoittanut vain seksuaalisia vähemmistöjä tai kehitysvammaisia tai psyykkisesti sairaita vaan myös esimerkiksi vasenkätisiä. Ihan vakavasti otetut tiedemiehet yhdistivät vasenkätisyyden niin rikollisuuteen, heikkolahjaisuuteen kuin homoseksuaalisuuteenkin.

Suomessa vasenkätiset pakotettiin vielä luvulla ottamaan koulussa kynä kauniiseen käteen eli kirjoittamaan oikealla kädellä. Myöhemmin sen on todettu aiheuttaneen vasenkätisille monenlaisia ongelmia, esimerkiksi änkytystä. Tällainen pakkoyhdenmukaistaminen liittyi äärimmilleen vietyyn kansallisajatteluun. Kansakunta kuvattiin ihmisruumiina, josta huonot kohdat piti leikata pois kuin kuivat oksat omenapuusta.

Vain silloin kansasta kasvaisi terve, vahva ja yhtenäinen. Kun heikompana pidetty aines suljettiin laitoksiin, pantiin vankilaan tai steriloitiin, se tehtiin ihan niiden ihmisten omaksi parhaaksi. Sairausluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin vuonna , mutta kehottaminen homoseksuaalisuuteen pysyi rikoksena aina vuoteen asti. Tänään eläkkeelle jäävä homo on syntynyt rikolliseksi, elänyt kolmikymppiseksi asti sairaana ja joutunut viisikymppiseksi asti varomaan sanojaan.

Hänelle Suomen vapaus ja itsenäisyys ovat näyttäneet vähän toiselta kuin suomalaisten enemmistölle. Vuosien mittaan noin tuhat suomalaista ehti saada rikostuomion homoseksuaalisuudesta.

Mutta se ei ollut ainoa ongelma. Laki teki homoista lainsuojattomia, joita voitiin vapaasti kiusata ja käyttää hyväksi. Tutkimusten mukaan nuorten homoseksuaalien itsemurhariski on ollut jopa kertainen valtaväestöön verrattuna. Kuinka monta ihmishenkeä ennakkoluulot ja ahdasmielisyys ovat sadan viime vuoden aikana Suomessa vaatineet? Talvi- ja jatkosodassa kuoli noin 95 sotilasta ja parituhatta siviiliä. Se on sattumalta suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin Suomi on menettänyt itsemurhissa itsenäisyyden aikana.

Tilastokeskuksen mukaan miesten itsemurhien määrä nousi kuin vaaranrinne aina vuoteen asti. Pienet pudotukset koettiin vain luvuilla talouslaman ja sodan vuosina. Vuonna peräti miestä lopetti oman elämänsä.

Suomi oli itsemurhien suurvalta, Euroopan kakkonen heti Unkarin jälkeen. Sen jälkeen miesten itsemurhat kääntyivät onneksi nopeaan laskuun. Nyt itsemurhien määrä on vähentynyt puoleen huipputasosta. Naisten itsemurhakäyrä on hyvin erinäköinen. Itsenäisyyden alkuvuosina noin sata naista vuodessa päätyi itsemurhaan, mutta luvulla määrä kaksinkertaistui.

Myös naisten itsemurhien määrä oli huipussaan vuonna Silloin naista päätti oman elämänsä. Nyt naisten itsemurhien määrä on laskenut Itsemurhien väheneminen johtuu tehostuneesta mielenterveystyöstä ja paremmista lääkkeistä, mutta myös siitä, että meistä on tullut sallivampia toistemme ja itsemme suhteen.

Erilaisuus on rikkautta eikä rikollista, vastoinkäymiset ovat osa elämää, tunteet eivät tee meistä heikkoja vaan vahvoja. Maailma ei ole mustavalkoinen vaan siitä löytyvät kaikki sateenkaaren värit. Mutta silti, sata tuhatta suomalaista kuollut turhaan! Saman verran kuin Lahden kaupungissa on asukkaita. Jos heidät olisi haudattu omille hautausmailleen, valkoisten ristien rivit olisivat yhtä pitkät kuin sotiemme sankarihautausmailla. Mutta ei heille ole pystytetty muistomerkkejä eikä museoita.

Itsemurhan tehneistä puhutaan vieläkin usein häpeillen tai vältellen. Mutta hekin ovat osa itsenäisyytemme tarinaa, juhliemme hiljaisia kunniavieraita. Mutta samalla kuin muistamme kuolleita, voimme onneksi iloita pelastuneista. Itsemurhien väheneminen on pelastanut jo kymmenentuhatta ihmistä elämälle vuoden jälkeen.

Se on saman verran ihmisiä kuin asuu Kauniaisissa. Ja pelastuneiden kaupungin asukasluku kasvaa koko ajan. Sivilisaatiokehityksen ansiosta olemme oppineet tunnistamaan väkivaltaa ja alistamista sielläkin, missä sitä ei aikaisemmin edes huomattu. Aikaisemmin kouluissa oli koviksia, nyt heitä kutsutaan koulukiusaajiksi. Aikaisemmin työpaikoilla oli vittumaisia pomoja, nyt siellä on työpaikkakiusaamista. Aikaisemmin oli namusetiä, nyt pedofiileja. Aikaisemmin oli pyllyn taputtelijoita, nyt seksuaalisia ahdistelijoita.

Aikaisemmin mies huusi ja nainen nalkutti, nyt perheissä on henkistä väkivaltaa. Takavuosina armeijassa tehtiin pojista miehiä, nyt sellaista kutsutaan simputtamiseksi ja asiasta rangaistaan rikoslain Usein näkökulman vaihdokseen on tarvittu rohkea ihminen, joka on ensin kivitetty ja sitten pyhitetty. Usein hän on ollut kirjailija. Raiskatun naisen tunteista meille kertoi Märta Tikkanen vuonna kirjassaan Miestä ei voi raiskata. Upseerien mielivallan ja sotilaiden simputuksen paljasti Pentti Haanpää vuonna ilmestyneessä novellikokoelmassaan Kenttä ja kasarmi.

Miten nainen voikin kirjoittaa noin rumasti! Miten joku saattoikin häpäistä tuolla tavalla isänmaata ja puolustusvoimiamme! Sota on raakaa menoa. Se on sivilisoitumisen vastakohta. Sodan aikana tunteet on pantava sivuun, koska niille ei ole sijaa silloin, kun on vain pakko pysyä toimintakykyisenä.

Aina se ei onnistu. Muistatte varmasti tämän kohtaamisen Tuntemattomasta sotilaasta. Pensaikosta ilmestyi mies, joka teki asennon. Riitaojan hymy katosi, ja hän alkoi pelokkaasti pälyillä ympärilleen, seisoen edelleen jäykässä asennossa. Herra alikersantti, matki Lehto vihaisesti. Et sinä minusta herroittelemalla selviä. Saatana, minun tekisi mieli vetää sinua, mutten ilkeä. Lehto tunsi vihaa ja inhoa, mutta ei sentään kiusannut onnetonta enempää.

Minkä vuoksi hän sen teki, sitä hän ei itsekään tiennyt, sillä kysymys ei edes tullut hänen mieleensä. Hän toimi siten vain siksi, että hänellä oli sellainen tunne. Lastenpsykoterapeutti Mirjam Kalland on tulkinnut alikersantti Lehdon taustaa.

Kallandin mukaan Lehto on hylätty lapsi, joka ei halua kiinnittyä kehenkään eikä mihinkään, sillä lapsuuden voimakas hylkäämiskokemus ei saa toistua. Lehto ei voi kestää Riitaojan heikkoutta, koska se tuo hänen mieleensä pienen pelokkaan pojan, joka hänkin on kerran ollut. Sota sysäsi suomalaisten sivilisoitumista kauas taaksepäin. Jo sodan aikana 18 suomalaista sai apua henkisiin vammoihinsa. Asiasta ei voinut kuitenkaan julkisesti huudella, koska se ei sopinut kuvaan karskista suomalaisesta sotajermusta.

Sodassa pelko oli heikkoutta, josta voitiin rangaista kuolemalla. Rintamalta palasi hiljaisia miehiä. Valittaa ei saanut, kun oli sentään hengissä selvitty. Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkä sen kun porskuttaa.

Syyllisyys painoi, painajaiset valvottivat. Muistot olivat liian raskaita naisten ja lasten kanssa jaettaviksi. Kaikkein vaikeimmista asioista voitiin puhua vain aseveljien kesken, usein viinan avustuksella.

Sitä paitsi Suomen selviytymistaistelu jatkui. Venäjä pelotti, maa oli jälleenrakennettava. Ei siinä ehditty miesten tunteita miettiä. Posttraumaattista stressireaktiota ei tunnettu, mutta jälkeenpäin on helppo huomata, että siitä kärsi kokonainen miespolvi.

Hän on sosiaalisesti vetäytyvä ja kärsii jatkuvasta tyhjyyden tai toivottomuuden tunteesta. Lisäksi entisillä sotilailla on tavattu sellaisia pitkäkestoisia oireita kuin raaistuminen, katkeruus, kyynisyys ja kyvyttömyys rakastaa. Vuosikymmenien ajan Suomessa katsottiin näitä panssarimiehiä kuvitellen, että kysymys oli kansanluonteesta.

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, meillä vakuuteltiin, oikeastaan vähän ylpeänä. Ulkomaalaisille kerrotaan yhä juttua, jossa vaimo kysyy mieheltään, miksei tämä koskaan sano rakastavansa tätä. Ulkomaalaisista tämä on uskomattoman hauska tarina. Ei siinä ole mitään hauskaa. Emme me suomalaiset miehet ole huviksemme vaienneet tunteistamme, kaatuneet työstressiin, riehuneet humalassa, kärsineet yksinäisyydestä, ampuneet kahdeksaa surmanluotia.

Viime kesänä mediayhtiö MTV kysyi suomalaisilta ajatuksia suomalaisuudesta Jorma Eton luvun runon pohjalta. Siis sen, joka alkaa: Tämä runo nostettiin takavuosina suomalaisuuden lähes viralliseksi muotokuvaksi, vaikka siinä kuvattu suomalainen on ilmiselvästi ja yksinomaisesti mies — ja vieläpä mies, joka tuntuu kärsivän joko posttraumaattisesta stressistä tai jostain muista vakavista henkisistä ongelmista.

Kun nykyään katsoo ympärilleen vaikkapa helsinkiläisessä olutravintolassa, siellä ei onneksi näe tällaisia miehiä. Pienpanimoiden uusimpia aleoluita lipittävä seurue höpöttää lakkaamatta. Kun illan istujia vähän aikaa kuuntelee, huomaa, että naisten ääni on madaltunut, kun taas miesten ääni on kohonnut bassomurahtelusta hilpeään tenoriin. Niin miehet kuin naisetkin koskettelevat toisiaan koko ajan. Hiljaista miestä näistä seurueista on vaikeaa löytää. Rentoa juttelijamiestä pidetään helposti uuden ajan ilmiönä, saippuasarjojen ja kansainvälistymisen tuotoksena, mutta jospa juuri se onkin se oikea totuus suomalaisesta miehestä?

Minkä muun kansan myyttinen sankari on runonlaulaja, kuten meidän Väinämöisemme? Eikä kysymys ole pelkästään Kalevalasta vaan koko suomalaisesta kansanrunojen perinteestä.

Ja mikä ihme se on? Mitä muuta suomalaiset — sen enempää miehet kuin naisetkaan — olisivat tehneet kuusi kuukautta vuodesta pimeissä savupirteissään kuin paikkailleet päreen valossa kalaverkkoja, vuolleet haravanpiikkejä, pyörittäneet rukkia ja puhuneet, juorunneet, runoilleet, höpötelleet, kertoilleet sananparsia, kyselleet arvoituksia, lauleskelleet — siis olleet lakkaamatta äänessä?

Runonlaulajista ehkäpä kuuluisimmalta Larin Paraskelta tallennettiin 32 kalevalamittaista runonsäettä. Runoja on tipahdellut tämän kansan hihoista, tunkenut ulos sen saappaista ja pöllynnyt vielä sen hiuksistakin.

Kun suomalaisuutta alettiin luvulla rakentaa, malliksi otettiin poliittista syistä pikemmin länsisuomalaiset kuin sosiaalisesti lahjakkaammat itäsuomalaiset.

Idän ja lännen raja kulkee paitsi maan myös monen suomalaisen halki. Läntinen järkevyys ottaa meissä mittaa itäisestä herkkyydestä ja toinen niistä pääsee aina vuorollaan niskan päälle. Suomalaisten kansanluonnetta arvioitiin sitä paitsi pitkään kielimuurin yli. Runeberg yritti jututtaa Suomen vuoden sodan veteraaneja, he vaikuttivat varmaankin kovin harvasanaisilta.

Kun Suomi itsenäistyi, se joutui heti pukeutumaan sotilaan sarkapukuun. Näihin aikoihin Suomessa asunut näytelmäkirjailija Bertolt Brecht havaitsi Suomen olevan maa, jossa vaietaan kahdella kielellä.

Siitäkin määritelmästä suomalaiset ovat jostain syystä aina kovasti pitäneet. Pinnan alla suomalaiset olivat tuskin kovin hiljaisia silloinkaan. Kun suomenkieliset kirjailijat pääsivät itse kertomaan omasta kansastaan, puheesta ei ollut tulla loppua.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ovat vitsinikkareita ja saarnamiehiä. Ulosanniltaan hitaamman Juhanin kustannuksella lasketaan kirjassa koko ajan pilaa. Kun veljekset pääsivät Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa sotahommiin, tuloksena oli maailmanhistorian luultavasti puheliain sotaromaani. Herjaa heitetään kirjassa niin paljon, ettei tappelemaan meinata keritä ollenkaan.

Sodan jälkeen kirjallisuudessa muotiin tuli karun ilmaisun modernismi, mutta sekin oli pikemmin sivistyneen väen kuin tavallisten suomalaisten juttu — ehkäpä juuri sen mainitun niukkasanaisuuden vuoksi. Mieslukijoidenkin suosikkeja ovat nimittäin aina olleet kirjailijat, joilta tarinaa on tullut kuin kanalta paskaa, kuten Mika Waltari, Kalle Päätalo, Veikko Huovinen, Heikki Turunen, Arto Paasilinna tai nykyään esimerkiksi Jari Tervo.

Myös musiikin puolella suomalaiset ovat suosineet nyyhkyjä miehiä. Ennen heitä kutsuttiin tunteiden tulkeiksi, tänään varmaan erityisherkiksi. Suomalaisten tunteet ovat pinnassa varsinkin alkukesästä, kun koivun lehdet ovat hentoisella hiirenkorvalla. Silloin muistellaan sitä yhtä, jonka kanssa katseet kohtasivat tanssilavalla 50 vuotta sitten. Joskus se katse johti hääkellojen soittoon, mutta usein vain elämänikäiseen haikeuteen siitä, millaista elämä olisi voinut olla.

Tällaisten tarinoiden kuunteleminen muistuttaa, miten ankaralla kädellä kohtalo meidän suomalaisten elämää vielä vähän aikaa sitten kohteli — ja miten nopeasti kaikki on muuttunut, kun olemme siirtyneet juhannustansseista Tinderiin. Viime kesänä Yleisradion Kadonneen levyn metsästys —ohjelmaan soitti mies nimeltä Matti.

Matti kertoi siitä, kuinka hänen isänsä kuoli , kun hän oli nuori poika. Hän asui silloin äitinsä kanssa talossa metsän keskellä, jossa hänellä ei ollut muuta tekemistä kuin kuunnella radiota ja opetella ulkoa kotinsa ainoaa kirjaa, Almanakkaa. Kerran kun joku sattui kysymään jonkun nimipäivää, Matti muisti oikean päivämäärän ihan heti. Se herätti kuulijoissa suurta ihmetystä.

Aloitin tämän yksinpuhelun kaloista. Nyt on aika puhua apinoista. Meillä ihmisillä on eläinten joukossa kaksi yhtä läheistä sukulaista: Simpansseilla oli ihmisten mielissä pitkään hyvä maine.

Muistatte varmaan Tarzanin uskollisen apinaystävän Cheetahin. Viisi vuotta sitten Cheetahin kerrottiin kuolleen floridalaisessa eläintäysihoitolassa kunnioitettavassa 80 vuoden iässä. Luonnossa eläessään simpanssit ovat kuitenkin raakoja petoja, jotka vartioivat tarkasti reviiriään ja murhaavat omia lajitovereitaan heti, kun tilaisuus tarjoutuu.

Sen sijaan bonobot ovat leppoisia veitikoita. Ne elävät Kongon viidakoissa suurissa laumoissa, joita hallitsevat vanhat naaraat. Urosten testosteronitaso on matala, eivätkä ne juurikaan ratko asioita väkivallalla vaan sovittelevat satunnaiset mustasukkaisuusriitansa hieromalla peniksiään yhteen. Seksillä on bonobojen elämässä muutenkin hyvin suuri merkitys. Sitä harjoitetaan kaikkien kanssa kaikilla tavoilla ja lähes koko ajan.

Rauhasta ja rakkaudesta pitäviä bonoboja onkin kutsuttu hippiapinoiksi. Norbert Elias esitti sivilisoitumisteoriassaan, että väkivalta vähenee, kun ihmiset oppivat ottamaan muita huomioon ja hillitsemään impulssejaan.

Kaksi vuotta sitten amerikkalainen sosiologi Steven Pinker julkaisi kirjan Better Angels of Our Nature eli Ihmisluonnon paremmat enkelit. Siinä hän todisti, että Elias oli ihan oikeassa. Elämästämme on tosiaan tullut paljon rauhallisempaa. Bonobot ovat ihmisluonnon parempia enkeleitä. Mutta voiko sivilisoituminen mennä liian pitkälle? Juuri niin tuntuvat jotkut nyt ajattelevan.

Ympäri maailmaa ääneen on päässyt voimia, jotka leimaavat humanistisen ajattelun naiiviksi maailmanparannukseksi. Heidän mielestään maailma on raaka paikka, jossa hyväuskoiset hölmöt syödään aamupalaksi. Heidän mustassa maailmassaan terroristit mestaavat ihmisiä, diktaattorit punovat juonia ja maailman köyhät haluavat viedä meiltä rahat ja työn. Samaan aikaan me länsimaalaiset pyytelemme kaikkea anteeksi kaikilta ja vetäydymme omaan safe placeemme murehtimaan, miten väärin on, ettei transsukupuolisille ole vieläkään kehitetty omaa symbolia WC: Eikä kysymys ole pelkästään Donald Trumpista tai uusnatseista.

Monen muunkin amerikkalaisen mielestä me eurooppalaiset elämme pasifistisessa paratiisissa, jonka portteja amerikkalaissotilaat vartioivat. Amerikkalaiset ovat Marsista, eurooppalaiset Venuksesta, he sanovat. Kirjoittajan mielestä Suomen yritys puolustautua asein Venäjää vastaan olisi mieletön. Mielipidekirjoitus sytytti vilkkaan keskustelun, jossa kirjoittajaa nimitettiin naiiviksi ja sinisilmäiseksi.

Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, kirjoittajat muistuttivat suomeksi tai latinaksi. Niin, mitä tapahtuu, jos meistä tulee niin pehmeitä, ettemme kykene enää puolustamaan itseämme? Historia on täynnä esimerkkejä mukavan elämän pehmentämistä kansoista, jotka ovat joutuneet väkivaltaisempien naapurikansojensa jyräämiksi. Eikö ole aika vaarallinen tilanne, jos rauhallisten bonoboiden naapurissa asuu sotaisia simpansseja? Mutta ei puhuta yleisellä tasolla. Sillä tavalla tämä valtiotieteen opiskelijakin varmaan asiaa ajatteli: Sinun on aika lähteä sotaan.

Tai sinun lapsesi on lähdettävä. Vasemmassa kädessä sinulla on palvelukseenastumismääräys, oikeassa kädessä lentolippu Amerikkaan. Onko meistä tullut liian pehmeitä? Vai onko meistä tullut päinvastoin liian kovia. Tai yhtä aikaa liian pehmeitä ja liian kovia. Liian pehmeitä itsellemme, liian kovia ulkopuolisille? Jos me todella säälimme kaloja, miten me voimme ohittaa niin vähällä Välimeren hiekkarannoille ajautuvat hukkuneiden lasten ruumiit? Eikö se tosiaan liikuta meitä?

Näen jo edessäni kommenttiketjun kuin kobranpään. Mitä meidän muka pitäisi tehdä? Kutsua Eurooppaan kaikki, jotka haluavat tulla? Mitä se merkitsisi Euroopalle? Mitä se merkitsisi meidän yhteiskunnillemme ja kulttuurillemme. Mitä se merkitsisi meidän hyvinvoinnillemme? Kysymykset ovat vaikeita, lähes mahdottomia, ja juuri siksi niihin ei vastata. Puhutaanko hei jostain muusta.

Ihmiskunnan sivilisoitumiskehitys on tehnyt ihmisten elämästä parempaa jo satoja ja tuhansia vuosia. Metsästyskulttuurissa ihmisen yleisin kuolinsyy oli murha. Niin se on vieläkin monessa heimossa, jotka elävät esimerkiksi Amazonin sademetsien kätköissä. Kun asetuimme aloillemme, elämästä tuli turvallisempaa.

Uuden loikan ihmiskunta otti luvulla. Heteroille kun ei ole yhtä luontevaa paikkaa seksin harjoittamiseen heidän oman ahdasmielisyytensä ja naisten harjoittaman pihtaamisen vuoksi. Seksistä uimahallissa ei nostettaisi varmastikaan mitään hälyä, jos sitä harjoittaisivat heterot.

Olen itse nähnyt monta kertaa, miten heterot kurnuttavat muissa uimahalleissa uimapuvut päällä ja tyydyttävät toisiaan porealtaiden kuplien alla, eikä kukaan suvaitse nostaa tästä perversion muodosta mitään vastalausetta! Heteroiden keskinäistä kuhertelua esiintyy myös monissa alastonkylpylöissä, jotka ovat sitä paitsi erittäin suosittuja.

Muuan homoaktivisti kävikin jo syksyllä kysymässä Liikuntaviraston byrokraatilta, mistä homovastaisuus on saanut alkunsa.

Kaupunkihan kielsi myös uimahallin toisessa kerroksessa olevien pukukoppien käytön väitteenään, että niissäkin harjoitetaan homoseksiä.

Helsingin Sanomien tämänviikkoisen jutun mukaan vartija on päätetty jättää protesteista huolimatta paikoilleen. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei sillä, mitä tehdään ulkona, ole mitään merkitystä siltä kannalta, mitä tapahtuu sisällä.

Viittaus huumeisiin lieneekin pelkkä näennäisperustelu, jonka tarkoituksena on yhdistää homoseksuaalisuus johonkin moraalittomana pidettyyn ilmiöön ja sitä kautta herättää kauhistelua ja tuomiomieltä ihmisissä. Homoyhteisöltä on pelkkää ajattelemattomuutta kävellä niin yksinkertaiseen lankaan, että suostuu keskustelemaan sellaisen tahon kanssa, jonka asennoituminen homoja kohtaan on periaatteellisen vihamielistä ja joka haluaa kieltää seksuaalisuuden ilmaukset niissä yhteyksissä, joissa seksuaalisuutta luonnostaan esiintyy.

On sokeutta olla näkemättä sen periaatteellisen aggressiivisuuden läpi, jota urheilijayhteisön yleinen homovastaisuus edustaa myös tässä yhteydessä. Kyse ei ole mistään yksityiskohdasta, ei vartijasta, ei kävijöiden keskinäisestä flirttailusta eikä seksin oletetusta tai todellisesta läsnäolosta.

Nämä ovat pelkkää symboliikkaa. Kyse on Liikuntaviraston painostuksesta homoja vastaan sekä urheiluväen halusta ajaa homot pois sieltä, missä homot viihtyvät, nautiskelevat ja mielellään elävät todeksi omia kehollisia kokemuksiaan. Liikuntaviraston tarkoituksena on pilata hyvä olotila ja tunnelma , jotta kaikilla ihmisillä olisi yhtä kurjaa ja paha olla kuin urheilufanaatikoilla itsellään.

Viranomaismielipiteessä tarkkailun ja valvonnan periaatteellisesta ongelmallisuudesta yritettiin tehdä pelkkä käytännön järjestelykysymys , jonka kautta keskitytään pohtimaan, miten ihmisiä voitaisiin kurittaa entistä hallitummin, huomaamattomammin, hienovaraisemmin ja tehokkaammin!

Pintaa raaputtamalla paljastuu, että todellisuudessa kyse oli homojen vihaajien vainoharhaisesta läimäytyksestä päin koko homoyhteisön naamaa. Vartijan olemassaolon lisäksi myös uinninvalvontaan liittyy ongelma, jota ei tosin tunnusteta lainkaan.

Heteroseksuaalisen valtakulttuurin normeihin näyttää kuuluvan, että altaita valvoo naispuolinen hengenpelastaja myös miesten käyntivuoroilla. Olisi hauska tietää, millaisen porun alastomina pulikoivat naiset aloittaisivat, jos heidän käyntivuorollaan paikalla kyyläisi miespuolinen uintivahti. Heteroseksuaalisen valtakulttuurin oman kompleksisuuden vuoksi kukaan ei kuitenkaan valita paikalla olevista naisista ja heidän uteliaista silmämunistaan.

Kyse on ahdasmielisten vallankäytöstä Vartijoiden tekemissä saunaratsioissa ja osastojen sulkemisissa on kyse siitä yleisestä seksinvastaisuudesta, ahdasmielisyydestä ja estoisuudesta, jota syntyy, kun konservatiiviset tahot alkavat nähdä seksuaalisuutta kaikkialla muuallakin kuin omissa päiväunissaan. Teoreettisesti sanottuna elämme uusviktoriaanisessa yhteiskunnassa, jossa seksuaalisuuden libidovarauksia estetään purkautumasta siellä, missä ne luonnollisesti ovat taipuvaisia erotisoitumaan.

Kun ihmiset harrastavat niin kuin aina ovat harrastaneet seksiä puistoissa, niityillä, autoissa ja kaupunkien kujilla, ympäristö on osallistunut rakasteluun mahdollistamalla erogeenisten vyöhykkeiden tukahdutuksettomat ylitykset. Sen sijaan nykyisin esiin pyrkivä uusvanhoillinen ja ahdasmielinen normienvartiointi pyrkii estämään libidon itseylitykset rajoittaen sukupuolisen energian toimintapiiriä ja vaatien seksuaalisuuden tuskallista muuntamista yhteiskunnan hyväksymään muotoon.

Koska yhteiskunta ei poliittiseen korrektiuteen vedoten koskaan hyväksy seksuaalisuutta sellaisena kuin sitä esiintyy, ihmisiä kielletään ilmaisemasta sukupuolisia ja seksuaalisia ominaispiirteitään, ja vaaditaan niiden sopeuttamista yhteiskunnallistettuihin ja epäerotisoituihin muotoihin. Sopeutettu mielihyvä edellyttää kuitenkin alistumista ja tukee siten autoritaarisen persoonallisuustyypin syntyä.

Seksuaalisuuden rajoittaminen on seksuaalisuuden hyväksikäyttöä tavalla, joka vaikuttaa tuhoavasti suoran seksuaalisen tyydytyksen ja mielihyvän kokemiseen. Tätä Liikuntaviraston paskahousut siis oikeasti tekevät, kun he koettavat kieltää kaiken muun alastomuuden, erotiikan ja seksuaalisuuden, kuin heteroiden oman, jota heterot itse harrastavat uimahalleissa käydessään altaissa kutemassa.

Omasta mielestäni kaiken julkisesti harjoitettavan seksin voisi legitimoida , ja laista pitäisi poistaa pykälä, joka kieltää harjoittamasta seksiä yleisillä paikoilla. Sillä seksi on hyvä ja kaunis asia. On vaarallista, että fasismin soihdut alkavat taas syttyä maassamme. Virastojen ahdasmieliset kusimutterit pitäisi lähettää Berliinin tai Pariisin saunoihin näkemään, millaista elämä on.

Ihmisten itsemääräämisoikeuteen kuuluu voida harjoittaa seksiä siellä missä haluaa. Kateelliseksi se voi tietysti tehdä jonkun heteron, jolle seuran löytäminen ei ole yhtä helppoa kuin homoille.

Mikään ei näytä olevan näille tyypeille yhtä tärkeää kuin kieltää jotakin meiltä. Eiköhän olisi jo oman homovaltion aika? Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu. Tietoja kirjoittajasta Jukka Hankamäki Tässä blogissa käsittelen yhteiskuntafilosofisia ja -poliittisia asioita sekä kulttuurin ja taiteen ajankohtaisilmiöitä. Filosofisilla tarkasteluillani haluan osoittaa, miksi poliittinen korrektius on uhka järjen käytölle, tieteelle ja sananvapaudelle ja sitä kautta koko yhteiskunnalle.

Aiheitani ovat kulttuurien väliset suhteet, maahanmuutto, mediakulttuuri, turvallisuuspolitiikka, talous, seksuaalimoraalin kysymykset sekä työvoima-, sosiaali- ja koulutuspolitiikka.

...

: Seksi kidutus ravintola homoseksuaaliseen laguna espoo

RAKEL LIEKKI KALU HOMOSEKSUAALISEEN SEKSITREFFIT OMAKUVA Homo webcam myyn pikkuhousuja
Seksi kidutus ravintola homoseksuaaliseen laguna espoo 531
Gay escorts tampere seksiseuraa porvoo 143
Hd porn homoseksuaaliseen pornokuvat 693

Pori web homoseksuaaliseen kamerat mies ejakulaatio video

Kuolemantuomion lakkauttaminen oli osaa pitkää kehitystä. Kuulustelujen yhteydessä käytetty kidutus kiellettiin luvulla, kun kuningas Kustaa III: Tieto siitä ei ole ilmeisesti vielä ehtinyt Yhdysvaltoihin, sillä siellä maan uusi presidentti on uhannut ottaa uudestaan käyttöön vesikidutuksen, tuon Espanjan inkvisition vuotta vanhan innovaation. Raipparangaistus eli julkinen piiskaaminen kiellettiin Suomessa asetuksella vuonna Siihen asti varsinkin köyhät olivat usein joutuneet maksamaan sakkonsa raippoina.

Siitä jäi elämään sanontakin: Piiskaamisessa kuului muuten käyttää noin aikamiehen sormen paksuista koivua.

Kaikki nämä uudistukset olivat seurausta humanistisesta ajattelusta, joka alkoi luvulta alkaen levitä kaikkialle sivistyneeseen maailmaan. Uuden opin mukaan ihmisillä oli tiettyjä perusoikeuksia, kuten oikeus elää, hallita omaisuuttaan ja ajatella vapaasti. Periaatteet lausuttiin ääneen Yhdysvaltain perustuslaissa ja Ranskan vallankumouksessa. Vuonna humanismin opit kirjattiin Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistukseen.

Niistä tuli siis melkein kuin ihmiskunnan perustuslaki. Tai niin moni ainakin toivoi. Suomi oli pitkään hyvin väkivaltainen maa. Jo luvulla huomattiin, että Suomessa tehtiin paljon enemmän miestappoja kuin naapurimaassa Ruotsissa.

Isontalon Antti ja Rannanjärvi, heidät ainakin muistatte! Suomalaisten väkivaltaisuutta on yritetty selittää puukoilla, kännikulttuurilla ja miehen kunnialla.

Murhien määrä kääntyi vielä luvun alussa selvään nousuun, joka huipentui sisällissodan hirmutöihin. Suomen itsenäisyys, se jota käymme nyt ankarasti juhlimaan, alkoi aivan hirvittävällä verilöylyllä. Työläiset murhasivat herroja, ja sotilaat ampuivat työläisiä kasaan kuin koiria.

Suomalaisia oli pidetty nöyränä ja Jumalaa pelkäävänä kansana. Kun sisällissota loppui, tappaminen jatkui. Vastaitsenäistynyt Suomi oli vaarallinen maa. Oli sotaretkiä, poliittista väkivaltaa ja ihan tavallisia murhia. Aina luvulle asti Suomessa tapettiin vuodessa enemmän kuin kahdeksan ihmistä suomalaista kohti.

Sen jälkeen tappaminen alkoi onneksi rauhoittua. Henkirikosten määrä on hyvä keino vertailla eri maita ja eri aikoja. Pahoinpitelyn tai raiskauksen määritelmät voivat muuttua, mutta tappo on aina tappo.

Tappojen ja murhien väheneminen onkin selvin todiste suomalaisten sivilisoitumisesta. Tappaminen väheni vuoteen asti, mutta silloin se kääntyi yllättäen uuteen nousuun. Sama nousu tapahtui kuitenkin samoihin aikoihin muissakin länsimassa. Ilmeisesti rikosten lisääntyminen liittyi jotenkin luvun kapinaan.

Tällä hetkellä Suomessa tapetaan noin 1,7 ihmistä Siis enää viidennes itsenäisyyden alkuvuosista. Muutos on ollut valtava elämänlaadun parannus varsinkin miehille, sillä henkirikosten tekijöistä noin 90 prosenttia ja uhreistakin prosenttia on ollut miehiä. Vielä sata vuotta sitten suomalainen mies sai tosissaan pelätä henkensä puolesta, mutta tänään tappajan uhriksi joutuu vain todella huonolla onnella. Vaimoa Suomessa sai hakata vapaasti vuoteen asti. Sen jälkeen perheväkivalta on ollut periaatteessa kiellettyä.

Asiaan oli kuitenkin pitkään vaikea puuttua, koska se oli luvulle asti asianomistajarikos. Naisen piti todistaa oikeudessa miestään vastaan, eikä se ollut helppoa — varsinkaan, jos mies sattui olemaan väkivaltainen raivohullu. Vasta parikymmentä vuotta sitten perheväkivallasta tuli samanlainen rikos kuin muustakin väkivallasta. Samalla raiskaus avioliitossa tuli rikokseksi. Perheväkivallan yleisyydestä on ollut vaikea saada luotettavaa tietoa.

Nykyään väkivaltana pidetään monia sellaisiakin asioita, jotka olivat takavuosien perheissä pelkkää karua arkea. Tutkimusten mukaan näyttää kuitenkin selvältä, että ainakin naisten kokema väkivalta on vähentynyt todella paljon, 30 vuodessa suunnilleen neljäsosaan. Parisuhdeväkivallan uhrina kuolee kuitenkin vuosittain yhä parikymmentä naista, mikä on Suomen kokoisessa maassa todella paljon.

Kun vaikeista asioista on alettu puhua, on huomattu, että perheväkivallan uhri voi olla myös mies, ja yllättävän usein onkin.

Ei ole kauan siitä, kun suurin osa suomalaislapsista sai luunappeja, tukkapöllyä tai Koivuniemen herraa. Kurittaminen oli suorastaan vanhempien velvollisuus. Lasten ruumiillista kuritusta alettiin vakavissaan arvostella vasta luvulla. Laissa se kiellettiin vuonna Vielä 30 vuotta sitten melkein puolet suomalaisista hyväksyi omien lasten kurittamisen.

Nykyään niin ajattelee enää 15 prosenttia. Lapsiaan tukistaa vielä noin neljäsosa vanhemmista, mutta piiskaaminen tuntuu uusimpien kyselyjen mukaan loppuneen kokonaan. Vain kaksi sukupolvea sitten lapsia lyötiin ja piiskattiin melkein kaikissa suomalaiskodeissa.

Kuvitelkaa kaikkea sitä itkua ja tuskaa ja nöyryytystä. Moni teistäkin on varmaan joskus saanut isän tai äidin kädestä. Ja miksi isät ja äidit sen tekivät? Vanhemmat tiesivät, että elleivät he piekse lastaan tottelevaiseksi ja nöyräksi, joku muu tulee sen tekemään. Ja joku muu voi lyödä paljon kovempaa. Maailma oli julma paikka. Se murskasi herkät ja heikot jalkoihinsa. Tiedättekö, mitä ovat Karuselli, Kirsikkapuisto ja Venuksen kukkula? Ne ovat helsinkiläisten puistohomojen salaisia kohtauspaikkoja luvulta..

Homojen piti tavata salaa iltahämärässä, sillä homoseksuaalisuus oli Suomessa laitonta vuoteen asti. Rikos siitä oli tullut vuonna Ennen sitä lainsäätäjä ei varmaan voinut kuvitella, että moista luonnottomuutta saattoi olla edes olemassa. Tieteen nimissä levitetyillä epämääräisillä opeilla perusteltiin luvun alkupuolella monien muiden vähänkin normista poikkeavien ihmisten vainoamista.

Niin, silloin puhuttiin poikkeavista. Eikä se tarkoittanut vain seksuaalisia vähemmistöjä tai kehitysvammaisia tai psyykkisesti sairaita vaan myös esimerkiksi vasenkätisiä. Ihan vakavasti otetut tiedemiehet yhdistivät vasenkätisyyden niin rikollisuuteen, heikkolahjaisuuteen kuin homoseksuaalisuuteenkin. Suomessa vasenkätiset pakotettiin vielä luvulla ottamaan koulussa kynä kauniiseen käteen eli kirjoittamaan oikealla kädellä.

Myöhemmin sen on todettu aiheuttaneen vasenkätisille monenlaisia ongelmia, esimerkiksi änkytystä. Tällainen pakkoyhdenmukaistaminen liittyi äärimmilleen vietyyn kansallisajatteluun.

Kansakunta kuvattiin ihmisruumiina, josta huonot kohdat piti leikata pois kuin kuivat oksat omenapuusta. Vain silloin kansasta kasvaisi terve, vahva ja yhtenäinen.

Kun heikompana pidetty aines suljettiin laitoksiin, pantiin vankilaan tai steriloitiin, se tehtiin ihan niiden ihmisten omaksi parhaaksi. Sairausluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin vuonna , mutta kehottaminen homoseksuaalisuuteen pysyi rikoksena aina vuoteen asti. Tänään eläkkeelle jäävä homo on syntynyt rikolliseksi, elänyt kolmikymppiseksi asti sairaana ja joutunut viisikymppiseksi asti varomaan sanojaan.

Hänelle Suomen vapaus ja itsenäisyys ovat näyttäneet vähän toiselta kuin suomalaisten enemmistölle. Vuosien mittaan noin tuhat suomalaista ehti saada rikostuomion homoseksuaalisuudesta.

Mutta se ei ollut ainoa ongelma. Laki teki homoista lainsuojattomia, joita voitiin vapaasti kiusata ja käyttää hyväksi. Tutkimusten mukaan nuorten homoseksuaalien itsemurhariski on ollut jopa kertainen valtaväestöön verrattuna. Kuinka monta ihmishenkeä ennakkoluulot ja ahdasmielisyys ovat sadan viime vuoden aikana Suomessa vaatineet?

Talvi- ja jatkosodassa kuoli noin 95 sotilasta ja parituhatta siviiliä. Se on sattumalta suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin Suomi on menettänyt itsemurhissa itsenäisyyden aikana.

Tilastokeskuksen mukaan miesten itsemurhien määrä nousi kuin vaaranrinne aina vuoteen asti. Pienet pudotukset koettiin vain luvuilla talouslaman ja sodan vuosina. Vuonna peräti miestä lopetti oman elämänsä. Suomi oli itsemurhien suurvalta, Euroopan kakkonen heti Unkarin jälkeen.

Sen jälkeen miesten itsemurhat kääntyivät onneksi nopeaan laskuun. Nyt itsemurhien määrä on vähentynyt puoleen huipputasosta. Naisten itsemurhakäyrä on hyvin erinäköinen. Itsenäisyyden alkuvuosina noin sata naista vuodessa päätyi itsemurhaan, mutta luvulla määrä kaksinkertaistui. Myös naisten itsemurhien määrä oli huipussaan vuonna Silloin naista päätti oman elämänsä.

Nyt naisten itsemurhien määrä on laskenut Itsemurhien väheneminen johtuu tehostuneesta mielenterveystyöstä ja paremmista lääkkeistä, mutta myös siitä, että meistä on tullut sallivampia toistemme ja itsemme suhteen. Erilaisuus on rikkautta eikä rikollista, vastoinkäymiset ovat osa elämää, tunteet eivät tee meistä heikkoja vaan vahvoja. Maailma ei ole mustavalkoinen vaan siitä löytyvät kaikki sateenkaaren värit.

Mutta silti, sata tuhatta suomalaista kuollut turhaan! Saman verran kuin Lahden kaupungissa on asukkaita. Jos heidät olisi haudattu omille hautausmailleen, valkoisten ristien rivit olisivat yhtä pitkät kuin sotiemme sankarihautausmailla. Mutta ei heille ole pystytetty muistomerkkejä eikä museoita.

Itsemurhan tehneistä puhutaan vieläkin usein häpeillen tai vältellen. Mutta hekin ovat osa itsenäisyytemme tarinaa, juhliemme hiljaisia kunniavieraita. Mutta samalla kuin muistamme kuolleita, voimme onneksi iloita pelastuneista. Itsemurhien väheneminen on pelastanut jo kymmenentuhatta ihmistä elämälle vuoden jälkeen.

Se on saman verran ihmisiä kuin asuu Kauniaisissa. Ja pelastuneiden kaupungin asukasluku kasvaa koko ajan. Sivilisaatiokehityksen ansiosta olemme oppineet tunnistamaan väkivaltaa ja alistamista sielläkin, missä sitä ei aikaisemmin edes huomattu. Aikaisemmin kouluissa oli koviksia, nyt heitä kutsutaan koulukiusaajiksi.

Aikaisemmin työpaikoilla oli vittumaisia pomoja, nyt siellä on työpaikkakiusaamista. Aikaisemmin oli namusetiä, nyt pedofiileja. Aikaisemmin oli pyllyn taputtelijoita, nyt seksuaalisia ahdistelijoita. Aikaisemmin mies huusi ja nainen nalkutti, nyt perheissä on henkistä väkivaltaa. Takavuosina armeijassa tehtiin pojista miehiä, nyt sellaista kutsutaan simputtamiseksi ja asiasta rangaistaan rikoslain Usein näkökulman vaihdokseen on tarvittu rohkea ihminen, joka on ensin kivitetty ja sitten pyhitetty.

Usein hän on ollut kirjailija. Raiskatun naisen tunteista meille kertoi Märta Tikkanen vuonna kirjassaan Miestä ei voi raiskata. Upseerien mielivallan ja sotilaiden simputuksen paljasti Pentti Haanpää vuonna ilmestyneessä novellikokoelmassaan Kenttä ja kasarmi. Miten nainen voikin kirjoittaa noin rumasti! Miten joku saattoikin häpäistä tuolla tavalla isänmaata ja puolustusvoimiamme!

Sota on raakaa menoa. Se on sivilisoitumisen vastakohta. Sodan aikana tunteet on pantava sivuun, koska niille ei ole sijaa silloin, kun on vain pakko pysyä toimintakykyisenä.

Aina se ei onnistu. Muistatte varmasti tämän kohtaamisen Tuntemattomasta sotilaasta. Pensaikosta ilmestyi mies, joka teki asennon. Riitaojan hymy katosi, ja hän alkoi pelokkaasti pälyillä ympärilleen, seisoen edelleen jäykässä asennossa.

Herra alikersantti, matki Lehto vihaisesti. Et sinä minusta herroittelemalla selviä. Saatana, minun tekisi mieli vetää sinua, mutten ilkeä.

Lehto tunsi vihaa ja inhoa, mutta ei sentään kiusannut onnetonta enempää. Minkä vuoksi hän sen teki, sitä hän ei itsekään tiennyt, sillä kysymys ei edes tullut hänen mieleensä. Hän toimi siten vain siksi, että hänellä oli sellainen tunne. Lastenpsykoterapeutti Mirjam Kalland on tulkinnut alikersantti Lehdon taustaa.

Kallandin mukaan Lehto on hylätty lapsi, joka ei halua kiinnittyä kehenkään eikä mihinkään, sillä lapsuuden voimakas hylkäämiskokemus ei saa toistua. Lehto ei voi kestää Riitaojan heikkoutta, koska se tuo hänen mieleensä pienen pelokkaan pojan, joka hänkin on kerran ollut. Sota sysäsi suomalaisten sivilisoitumista kauas taaksepäin.

Jo sodan aikana 18 suomalaista sai apua henkisiin vammoihinsa. Asiasta ei voinut kuitenkaan julkisesti huudella, koska se ei sopinut kuvaan karskista suomalaisesta sotajermusta. Sodassa pelko oli heikkoutta, josta voitiin rangaista kuolemalla.

Rintamalta palasi hiljaisia miehiä. Valittaa ei saanut, kun oli sentään hengissä selvitty. Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkä sen kun porskuttaa. Syyllisyys painoi, painajaiset valvottivat. Muistot olivat liian raskaita naisten ja lasten kanssa jaettaviksi. Kaikkein vaikeimmista asioista voitiin puhua vain aseveljien kesken, usein viinan avustuksella. Sitä paitsi Suomen selviytymistaistelu jatkui. Venäjä pelotti, maa oli jälleenrakennettava. Ei siinä ehditty miesten tunteita miettiä. Posttraumaattista stressireaktiota ei tunnettu, mutta jälkeenpäin on helppo huomata, että siitä kärsi kokonainen miespolvi.

Hän on sosiaalisesti vetäytyvä ja kärsii jatkuvasta tyhjyyden tai toivottomuuden tunteesta. Lisäksi entisillä sotilailla on tavattu sellaisia pitkäkestoisia oireita kuin raaistuminen, katkeruus, kyynisyys ja kyvyttömyys rakastaa. Vuosikymmenien ajan Suomessa katsottiin näitä panssarimiehiä kuvitellen, että kysymys oli kansanluonteesta. Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, meillä vakuuteltiin, oikeastaan vähän ylpeänä.

Ulkomaalaisille kerrotaan yhä juttua, jossa vaimo kysyy mieheltään, miksei tämä koskaan sano rakastavansa tätä. Ulkomaalaisista tämä on uskomattoman hauska tarina. Ei siinä ole mitään hauskaa. Emme me suomalaiset miehet ole huviksemme vaienneet tunteistamme, kaatuneet työstressiin, riehuneet humalassa, kärsineet yksinäisyydestä, ampuneet kahdeksaa surmanluotia.

Viime kesänä mediayhtiö MTV kysyi suomalaisilta ajatuksia suomalaisuudesta Jorma Eton luvun runon pohjalta. Siis sen, joka alkaa: Tämä runo nostettiin takavuosina suomalaisuuden lähes viralliseksi muotokuvaksi, vaikka siinä kuvattu suomalainen on ilmiselvästi ja yksinomaisesti mies — ja vieläpä mies, joka tuntuu kärsivän joko posttraumaattisesta stressistä tai jostain muista vakavista henkisistä ongelmista.

Kun nykyään katsoo ympärilleen vaikkapa helsinkiläisessä olutravintolassa, siellä ei onneksi näe tällaisia miehiä. Pienpanimoiden uusimpia aleoluita lipittävä seurue höpöttää lakkaamatta. Kun illan istujia vähän aikaa kuuntelee, huomaa, että naisten ääni on madaltunut, kun taas miesten ääni on kohonnut bassomurahtelusta hilpeään tenoriin. Niin miehet kuin naisetkin koskettelevat toisiaan koko ajan. Hiljaista miestä näistä seurueista on vaikeaa löytää.

Rentoa juttelijamiestä pidetään helposti uuden ajan ilmiönä, saippuasarjojen ja kansainvälistymisen tuotoksena, mutta jospa juuri se onkin se oikea totuus suomalaisesta miehestä? Minkä muun kansan myyttinen sankari on runonlaulaja, kuten meidän Väinämöisemme? Eikä kysymys ole pelkästään Kalevalasta vaan koko suomalaisesta kansanrunojen perinteestä.

Ja mikä ihme se on? Mitä muuta suomalaiset — sen enempää miehet kuin naisetkaan — olisivat tehneet kuusi kuukautta vuodesta pimeissä savupirteissään kuin paikkailleet päreen valossa kalaverkkoja, vuolleet haravanpiikkejä, pyörittäneet rukkia ja puhuneet, juorunneet, runoilleet, höpötelleet, kertoilleet sananparsia, kyselleet arvoituksia, lauleskelleet — siis olleet lakkaamatta äänessä?

Runonlaulajista ehkäpä kuuluisimmalta Larin Paraskelta tallennettiin 32 kalevalamittaista runonsäettä. Runoja on tipahdellut tämän kansan hihoista, tunkenut ulos sen saappaista ja pöllynnyt vielä sen hiuksistakin. Kun suomalaisuutta alettiin luvulla rakentaa, malliksi otettiin poliittista syistä pikemmin länsisuomalaiset kuin sosiaalisesti lahjakkaammat itäsuomalaiset. Idän ja lännen raja kulkee paitsi maan myös monen suomalaisen halki.

Läntinen järkevyys ottaa meissä mittaa itäisestä herkkyydestä ja toinen niistä pääsee aina vuorollaan niskan päälle. Suomalaisten kansanluonnetta arvioitiin sitä paitsi pitkään kielimuurin yli. Runeberg yritti jututtaa Suomen vuoden sodan veteraaneja, he vaikuttivat varmaankin kovin harvasanaisilta. Kun Suomi itsenäistyi, se joutui heti pukeutumaan sotilaan sarkapukuun.

Näihin aikoihin Suomessa asunut näytelmäkirjailija Bertolt Brecht havaitsi Suomen olevan maa, jossa vaietaan kahdella kielellä. Siitäkin määritelmästä suomalaiset ovat jostain syystä aina kovasti pitäneet. Pinnan alla suomalaiset olivat tuskin kovin hiljaisia silloinkaan.

Kun suomenkieliset kirjailijat pääsivät itse kertomaan omasta kansastaan, puheesta ei ollut tulla loppua. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ovat vitsinikkareita ja saarnamiehiä.

Ulosanniltaan hitaamman Juhanin kustannuksella lasketaan kirjassa koko ajan pilaa. Kun veljekset pääsivät Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa sotahommiin, tuloksena oli maailmanhistorian luultavasti puheliain sotaromaani. Herjaa heitetään kirjassa niin paljon, ettei tappelemaan meinata keritä ollenkaan. Sodan jälkeen kirjallisuudessa muotiin tuli karun ilmaisun modernismi, mutta sekin oli pikemmin sivistyneen väen kuin tavallisten suomalaisten juttu — ehkäpä juuri sen mainitun niukkasanaisuuden vuoksi.

Mieslukijoidenkin suosikkeja ovat nimittäin aina olleet kirjailijat, joilta tarinaa on tullut kuin kanalta paskaa, kuten Mika Waltari, Kalle Päätalo, Veikko Huovinen, Heikki Turunen, Arto Paasilinna tai nykyään esimerkiksi Jari Tervo. Myös musiikin puolella suomalaiset ovat suosineet nyyhkyjä miehiä. Ennen heitä kutsuttiin tunteiden tulkeiksi, tänään varmaan erityisherkiksi.

Suomalaisten tunteet ovat pinnassa varsinkin alkukesästä, kun koivun lehdet ovat hentoisella hiirenkorvalla. Silloin muistellaan sitä yhtä, jonka kanssa katseet kohtasivat tanssilavalla 50 vuotta sitten.

Joskus se katse johti hääkellojen soittoon, mutta usein vain elämänikäiseen haikeuteen siitä, millaista elämä olisi voinut olla. Tällaisten tarinoiden kuunteleminen muistuttaa, miten ankaralla kädellä kohtalo meidän suomalaisten elämää vielä vähän aikaa sitten kohteli — ja miten nopeasti kaikki on muuttunut, kun olemme siirtyneet juhannustansseista Tinderiin. Viime kesänä Yleisradion Kadonneen levyn metsästys —ohjelmaan soitti mies nimeltä Matti.

Matti kertoi siitä, kuinka hänen isänsä kuoli , kun hän oli nuori poika. Hän asui silloin äitinsä kanssa talossa metsän keskellä, jossa hänellä ei ollut muuta tekemistä kuin kuunnella radiota ja opetella ulkoa kotinsa ainoaa kirjaa, Almanakkaa. Kerran kun joku sattui kysymään jonkun nimipäivää, Matti muisti oikean päivämäärän ihan heti. Se herätti kuulijoissa suurta ihmetystä.

Aloitin tämän yksinpuhelun kaloista. Nyt on aika puhua apinoista. Meillä ihmisillä on eläinten joukossa kaksi yhtä läheistä sukulaista: Simpansseilla oli ihmisten mielissä pitkään hyvä maine.

Muistatte varmaan Tarzanin uskollisen apinaystävän Cheetahin. Viisi vuotta sitten Cheetahin kerrottiin kuolleen floridalaisessa eläintäysihoitolassa kunnioitettavassa 80 vuoden iässä. Luonnossa eläessään simpanssit ovat kuitenkin raakoja petoja, jotka vartioivat tarkasti reviiriään ja murhaavat omia lajitovereitaan heti, kun tilaisuus tarjoutuu.

Sen sijaan bonobot ovat leppoisia veitikoita. Ne elävät Kongon viidakoissa suurissa laumoissa, joita hallitsevat vanhat naaraat. Urosten testosteronitaso on matala, eivätkä ne juurikaan ratko asioita väkivallalla vaan sovittelevat satunnaiset mustasukkaisuusriitansa hieromalla peniksiään yhteen. Seksillä on bonobojen elämässä muutenkin hyvin suuri merkitys.

Sitä harjoitetaan kaikkien kanssa kaikilla tavoilla ja lähes koko ajan. Rauhasta ja rakkaudesta pitäviä bonoboja onkin kutsuttu hippiapinoiksi. Norbert Elias esitti sivilisoitumisteoriassaan, että väkivalta vähenee, kun ihmiset oppivat ottamaan muita huomioon ja hillitsemään impulssejaan. Kaksi vuotta sitten amerikkalainen sosiologi Steven Pinker julkaisi kirjan Better Angels of Our Nature eli Ihmisluonnon paremmat enkelit.

Siinä hän todisti, että Elias oli ihan oikeassa. Elämästämme on tosiaan tullut paljon rauhallisempaa. Bonobot ovat ihmisluonnon parempia enkeleitä. Mutta voiko sivilisoituminen mennä liian pitkälle? Juuri niin tuntuvat jotkut nyt ajattelevan. Ympäri maailmaa ääneen on päässyt voimia, jotka leimaavat humanistisen ajattelun naiiviksi maailmanparannukseksi. Heidän mielestään maailma on raaka paikka, jossa hyväuskoiset hölmöt syödään aamupalaksi.

Heidän mustassa maailmassaan terroristit mestaavat ihmisiä, diktaattorit punovat juonia ja maailman köyhät haluavat viedä meiltä rahat ja työn. Samaan aikaan me länsimaalaiset pyytelemme kaikkea anteeksi kaikilta ja vetäydymme omaan safe placeemme murehtimaan, miten väärin on, ettei transsukupuolisille ole vieläkään kehitetty omaa symbolia WC: Eikä kysymys ole pelkästään Donald Trumpista tai uusnatseista.

Monen muunkin amerikkalaisen mielestä me eurooppalaiset elämme pasifistisessa paratiisissa, jonka portteja amerikkalaissotilaat vartioivat. Amerikkalaiset ovat Marsista, eurooppalaiset Venuksesta, he sanovat. Kirjoittajan mielestä Suomen yritys puolustautua asein Venäjää vastaan olisi mieletön. Mielipidekirjoitus sytytti vilkkaan keskustelun, jossa kirjoittajaa nimitettiin naiiviksi ja sinisilmäiseksi.

Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, kirjoittajat muistuttivat suomeksi tai latinaksi. Niin, mitä tapahtuu, jos meistä tulee niin pehmeitä, ettemme kykene enää puolustamaan itseämme?

Historia on täynnä esimerkkejä mukavan elämän pehmentämistä kansoista, jotka ovat joutuneet väkivaltaisempien naapurikansojensa jyräämiksi. Eikö ole aika vaarallinen tilanne, jos rauhallisten bonoboiden naapurissa asuu sotaisia simpansseja? Mutta ei puhuta yleisellä tasolla. Sillä tavalla tämä valtiotieteen opiskelijakin varmaan asiaa ajatteli: Sinun on aika lähteä sotaan.

Tai sinun lapsesi on lähdettävä. Vasemmassa kädessä sinulla on palvelukseenastumismääräys, oikeassa kädessä lentolippu Amerikkaan. Onko meistä tullut liian pehmeitä? Vai onko meistä tullut päinvastoin liian kovia. Toisaalta en myöskään paheksu, vaikka ihmiset saunomisen keskellä harjoittaisivat myös seksiä, sillä seksihän on myönteinen ja rentouttava asia siinä missä uintikin. Selvää homovastaisuutta Heteroseksuaaliseen valtakulttuuriin kuuluu ilmeisesti normi, että miehet ja naiset eivät saa tai voi esiintyä toisilleen alastomina.

Niinpä alastonuimahallissa on erikseen naisten ja miesten käyntipäivät. Tätä kautta väite seksistä Yrjönkadun uimahallissa sisältää väitteen, että sitä harjoittavat homomiehet, biseksuaaliset miehet tai heteroseksuaaliset miehet keskenään. Niinpä myös vartija on palkattu paikalle kylvämään homovastaista kauhua. Liikuntaviraston puuttuminen asiaan artikuloi mielestäni selvän aggression homoseksuaalisuutta vastaan. Näyttöjen puuttuessa tai niiden ollessa mitättömän vähäisiä on vaikea sanoa, mistä kyseinen ajojahti johtuu.

Taustalla voi olla heteromiesten kateus. Heteroille kun ei ole yhtä luontevaa paikkaa seksin harjoittamiseen heidän oman ahdasmielisyytensä ja naisten harjoittaman pihtaamisen vuoksi.

Seksistä uimahallissa ei nostettaisi varmastikaan mitään hälyä, jos sitä harjoittaisivat heterot. Olen itse nähnyt monta kertaa, miten heterot kurnuttavat muissa uimahalleissa uimapuvut päällä ja tyydyttävät toisiaan porealtaiden kuplien alla, eikä kukaan suvaitse nostaa tästä perversion muodosta mitään vastalausetta!

Heteroiden keskinäistä kuhertelua esiintyy myös monissa alastonkylpylöissä, jotka ovat sitä paitsi erittäin suosittuja. Muuan homoaktivisti kävikin jo syksyllä kysymässä Liikuntaviraston byrokraatilta, mistä homovastaisuus on saanut alkunsa. Kaupunkihan kielsi myös uimahallin toisessa kerroksessa olevien pukukoppien käytön väitteenään, että niissäkin harjoitetaan homoseksiä. Helsingin Sanomien tämänviikkoisen jutun mukaan vartija on päätetty jättää protesteista huolimatta paikoilleen. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei sillä, mitä tehdään ulkona, ole mitään merkitystä siltä kannalta, mitä tapahtuu sisällä.

Viittaus huumeisiin lieneekin pelkkä näennäisperustelu, jonka tarkoituksena on yhdistää homoseksuaalisuus johonkin moraalittomana pidettyyn ilmiöön ja sitä kautta herättää kauhistelua ja tuomiomieltä ihmisissä. Homoyhteisöltä on pelkkää ajattelemattomuutta kävellä niin yksinkertaiseen lankaan, että suostuu keskustelemaan sellaisen tahon kanssa, jonka asennoituminen homoja kohtaan on periaatteellisen vihamielistä ja joka haluaa kieltää seksuaalisuuden ilmaukset niissä yhteyksissä, joissa seksuaalisuutta luonnostaan esiintyy.

On sokeutta olla näkemättä sen periaatteellisen aggressiivisuuden läpi, jota urheilijayhteisön yleinen homovastaisuus edustaa myös tässä yhteydessä. Kyse ei ole mistään yksityiskohdasta, ei vartijasta, ei kävijöiden keskinäisestä flirttailusta eikä seksin oletetusta tai todellisesta läsnäolosta. Nämä ovat pelkkää symboliikkaa. Kyse on Liikuntaviraston painostuksesta homoja vastaan sekä urheiluväen halusta ajaa homot pois sieltä, missä homot viihtyvät, nautiskelevat ja mielellään elävät todeksi omia kehollisia kokemuksiaan.

Liikuntaviraston tarkoituksena on pilata hyvä olotila ja tunnelma , jotta kaikilla ihmisillä olisi yhtä kurjaa ja paha olla kuin urheilufanaatikoilla itsellään. Viranomaismielipiteessä tarkkailun ja valvonnan periaatteellisesta ongelmallisuudesta yritettiin tehdä pelkkä käytännön järjestelykysymys , jonka kautta keskitytään pohtimaan, miten ihmisiä voitaisiin kurittaa entistä hallitummin, huomaamattomammin, hienovaraisemmin ja tehokkaammin!

Pintaa raaputtamalla paljastuu, että todellisuudessa kyse oli homojen vihaajien vainoharhaisesta läimäytyksestä päin koko homoyhteisön naamaa. Vartijan olemassaolon lisäksi myös uinninvalvontaan liittyy ongelma, jota ei tosin tunnusteta lainkaan. Heteroseksuaalisen valtakulttuurin normeihin näyttää kuuluvan, että altaita valvoo naispuolinen hengenpelastaja myös miesten käyntivuoroilla.

Olisi hauska tietää, millaisen porun alastomina pulikoivat naiset aloittaisivat, jos heidän käyntivuorollaan paikalla kyyläisi miespuolinen uintivahti. Heteroseksuaalisen valtakulttuurin oman kompleksisuuden vuoksi kukaan ei kuitenkaan valita paikalla olevista naisista ja heidän uteliaista silmämunistaan. Kyse on ahdasmielisten vallankäytöstä Vartijoiden tekemissä saunaratsioissa ja osastojen sulkemisissa on kyse siitä yleisestä seksinvastaisuudesta, ahdasmielisyydestä ja estoisuudesta, jota syntyy, kun konservatiiviset tahot alkavat nähdä seksuaalisuutta kaikkialla muuallakin kuin omissa päiväunissaan.

Teoreettisesti sanottuna elämme uusviktoriaanisessa yhteiskunnassa, jossa seksuaalisuuden libidovarauksia estetään purkautumasta siellä, missä ne luonnollisesti ovat taipuvaisia erotisoitumaan. Kun ihmiset harrastavat niin kuin aina ovat harrastaneet seksiä puistoissa, niityillä, autoissa ja kaupunkien kujilla, ympäristö on osallistunut rakasteluun mahdollistamalla erogeenisten vyöhykkeiden tukahdutuksettomat ylitykset.

Sen sijaan nykyisin esiin pyrkivä uusvanhoillinen ja ahdasmielinen normienvartiointi pyrkii estämään libidon itseylitykset rajoittaen sukupuolisen energian toimintapiiriä ja vaatien seksuaalisuuden tuskallista muuntamista yhteiskunnan hyväksymään muotoon. Koska yhteiskunta ei poliittiseen korrektiuteen vedoten koskaan hyväksy seksuaalisuutta sellaisena kuin sitä esiintyy, ihmisiä kielletään ilmaisemasta sukupuolisia ja seksuaalisia ominaispiirteitään, ja vaaditaan niiden sopeuttamista yhteiskunnallistettuihin ja epäerotisoituihin muotoihin.

Sopeutettu mielihyvä edellyttää kuitenkin alistumista ja tukee siten autoritaarisen persoonallisuustyypin syntyä.

Seksuaalisuuden rajoittaminen on seksuaalisuuden hyväksikäyttöä tavalla, joka vaikuttaa tuhoavasti suoran seksuaalisen tyydytyksen ja mielihyvän kokemiseen. Tätä Liikuntaviraston paskahousut siis oikeasti tekevät, kun he koettavat kieltää kaiken muun alastomuuden, erotiikan ja seksuaalisuuden, kuin heteroiden oman, jota heterot itse harrastavat uimahalleissa käydessään altaissa kutemassa.

Omasta mielestäni kaiken julkisesti harjoitettavan seksin voisi legitimoida , ja laista pitäisi poistaa pykälä, joka kieltää harjoittamasta seksiä yleisillä paikoilla.

Sillä seksi on hyvä ja kaunis asia. On vaarallista, että fasismin soihdut alkavat taas syttyä maassamme. Virastojen ahdasmieliset kusimutterit pitäisi lähettää Berliinin tai Pariisin saunoihin näkemään, millaista elämä on.

Perusoikeuskirjan 19 artikla koskee suojaa palauttamis- karkottamis- ja luovuttamistapauksissa. Vanhoja asiakirjoja ja hautausmaita kaivelleet historioitsijat olivat huomanneet, että länsimaissa tehtiin luvun loppupuolella jopa sata kertaa vähemmän henkirikoksia kuin vuotta aikaisemmin. Ei siinä ehditty miesten tunteita miettiä. Nainen oli mennyt pitämään palaveria käärmeen kanssa, vaikka jumala oli ihan selvästi kieltänyt. Kymmeniä ellei satoja tuhansia noitia poltettiin roviolla. Valittajalla on kertomansa mukaan ollut homoseksuaalisia suhteita Tansaniassa, Malesiassa ja Suomessa. Valittaja on turvapaikkapuhuttelussaan kertonut ensin suorittaneensa asepalveluksen ja kohdanneensa ongelmia sen vuoksi, ettei hänellä ole palveluksen aikana ollut aikaa homoseksuaalisille suhteille.

Seksi kidutus ravintola homoseksuaaliseen laguna espoo